Hoitopäiväkirja jatkuu

Jopas tuntuu kuukaudet nyt vierähtävän nopeasti, ainakin näin bloggausmielessä. Liian vähän on saanut kirjoitettua. Liian monta hyvää hetkeä on jäänyt tallentamatta. Täällä alkaa olla välillä valituspäiväkirjan maku. Siihen täytyy saada jokin muutos. Mutta kun ei ole ollut liioin ruusuilla tanssimista nämä viime ajat. Tautia toisensa perään.

Pieni stressi alkaa kertymään tenttiin luvun suhteen. Tästäkin viikosta tuli sitten odotetusti potilaan hoitoa, esikoisen tällä kertaa. Valitti viime päivinä pahaa oloa. Tänä aamuna ei ollut kouluunmeno kunnossa. Minullakin tavallista huonompi olo. Joku mahapöpö kai (juuri kun raskauspahoinvointi on alkanut helpottamaan), ja sen päällisiksi se luvattu vesirokko tulossa pojalle. Muutama näppy on jo ilmestynyt kiusaamaan. Yksi ikävästi silmänkulmaan. Ja odotettavasti pojalle olotila ottaa paljon pahemmin koville kuin siskolleen.

Niin ne on olleet aina erilaisia, esimerkiksi tuon kivun ja epämukavuuden sietokyvyn suhteen. Jos poika heräsi oksennustautiin keskellä yötä, kuului hysteeristä kirkumista ja itkusta toipuminen kesti kauan. Tytöstä saattoi samassa olotilassa kuulua pieni itkahdus ja kun vihdoin ymmärsimme yskän ja tarkastimme voinnin, istui tämä sotkun keskellä sängyssään ja tokaisi korkeintaan äsh äsh. Oli vaikuttavan määrätietoinen myös vesrokkonäppyjen raapimattomuuden suhteen. Kun pahin kutka iski naamaan (jossa oli parhaimmillaan 30 näppyä) tulivat apuun helpottavat hasssunkuriset irvistykset vaan eivät käyneet kädet naamalla.

Sain sentään jotain luettua tänään, mutta toki potilaallenikin soin vähän huomiota vaikka hyvin viihtyi itsekseenkin. Iltapäivää kohden molempia etosi sen verran että levähdimme parisängylle katsomaan telkkaa, luimme kirjasen ja höpöttelimme hassuja. Mietimme mm. uudelle tulokkalle nimeä, mikä huipentui mitä kummallisimpiin ehdotuksiin. Edellytti aikamoisen suostuttelun saada haukotteleva ja kärttyisä lapsi lepäämään omaan sänkyynsä, mutta osoittautui se sittenkin mukavammaksi vaihtoehdoksi. Ehdin käydä ottamassa silmälasit pois päästä ennen kuin sammui.

Tytöllä on muutama mielikuvitusystävä. On kertonut näistä myös hoidossa. Olemme kuunnelleet kiehtoutuneita kuvauksia eräästä ystävästä.

Minulla on mielikuvitusystävä. Hän on poika ja hän puhuu tanskaa. Mutta minä puhun hänelle norjaa. Minä ymmärrän kun hän puhuu tanskaa, ja hän ymmärtää minua kun puhun norjaa. Hänen nimi on Oscar. Hänellä on imuri mikä imuroi ihan itsekseen. Ja banaani mikä kuorii itse itsensä. Ja videokone mikä laittaa videot ihan itse.

Tyttö tuumaa että voisi käydä tänä iltana kylvyssä. Mielikuvitusystävä voi tulla kuulemma mukaan kylpyyn. Isä tuumaa, mahtuukohan hän sinne mukaan, johon tyttö: No ei ihan, mutta minä voin kuvitella hänet pienenä pisteenä!

Isälle muistui mieleen, että tälläkin oli pienenä mielikuvitusystävä, millä oli kaikkea hienoa mistä hän osasi vain haaveilla, autoja, veneitä vempaimia ja vimpaimia. Tytöllä ja isällä löytyy paljon yhteistä. Molemmat ovat vikkeliä sanoiltaan ja hauskoilta aivoituksiltaan. Tai ainakin minä näen tytössä paljon piirteitä isästä vaikka useammat tahtovat nähdä hänessä minut pikku tyttönä.

Omia uskomattomia itsejään ovat jokainen. Niin heidät haluaisin nähdä