Tuiskua ulapalla

Kylläpä pariin päivään on mahtunut paljon mullistavia ajatuksia, suunnitelmia ja toteutuksia. Eilen kaikista spekulaatioistamme ja varauksistamme huolimatta pankista tulikin vihreitä valoja ja saimme enemmän lainaa. Se sai aikaan paljon tasahyppyjä ja kirkumista. Toissapäivänä tarkastamamme talo saattaisikin olla ihan realistinen vaihtoehto meille.

Tämän päiväinen toinen vierailukeikka vahvisti entisestään tämän aikaisemman vaihtoehdon kannattavuutta. Olisi muuten ollut hyvän kokoinen ja ihanteellisesti lähellä merta, mutta voi surkeutta kuinka huonosti ylläpidetty talo. Ihan surettaa nähdä miten potentiaalisia asumuksia pilataan laiskalla ylläpidolla. Katselin silmiäni pyöritellen yhtä epäilemättä lastenhuonetta edustanutta huonetta, jossa oli sitten todennäköisesti ihan luvalla saatu harrastaa taidetta kaikkia huoneen neliöitä hyödyntäen. Crayon-tuhrua seinät täynnä. Katto pitäisi laitttaa uusiksi, vesivahinkoja korjata, ja perusmuurausta eristää, ja ja, vaikka mitä. Oltiin jotenkin molemmat masiksessa visiitin jälkeen. Mielialaa piristi tosin kotimatkalla upea kuusirppi vuonon yllä ja spontaani lossimatkailu.

Joka tapauksessa, keikkaa ennen oli meillä tänään hyvä meetinki kiinteistönvälittäjän kanssa, joka tuli tekemään arvion asunnostamme. Ihmeen kaupalla tämän uuden pankin/lainan kautta saimme sitten myös oikein mukavan välittäjän, joka edusti kyllä ihan eri luokkaa kuin kerran aikaisemmin kokeilemamme, jonka panos neuvotteluihin oli lähinnä oman firman ja oman ammattitaidon kiihkollista mainostusta, jota ihmettelimme kovasti. Olimmehan itse häneet ottaneet yhteyttä. Vaan viimeiseksi yhteydenpidoksi jäi se.

Nyt sitten pyröritellään mielessämme tulevaisuudenskenaarioita, kuinka esimerkiksi arki tulee käytännössä toimimaan syrjäisemmällä paikalla. Saatamme esimerkiksi päätyä asumaan 100 metrin korkeudelle merenpinnasta ja vaikkakin kävelymatkan päässä lähipalveluista niin ei välttämättä kovin rivakasti tepasteltavan välimatkan, ainakaan kolmen lapsen kanssa. Kaksi autoa taitaa olla must, ja se onkin ehkä suurin pähkäilyn kohde tällä erää. Saadaksemme isän olemaan kotona maksimaalisesti olosuhteisiin (työmatkaan) nähden, on auto nopein kulkuväline niillä main. Saadaksemme koululaisen turvallisesti kouluun ja takaisin on auto kätevin vaihtoehto, ja sen tarvitsisin minäkin (myös jatkossa töihin jne.). Nyt vain toivomaan että asunnostamme heruu vähän ekstraa ja saamme ostettua edullisesti niin ehkä jäisi rahaa uuteen autoonkin.

Välillä mietityttää minkälaiseen arpapyörään sitä on itsensä tuikannut, mutta eiköhän tähästisella hyvällä onnella tästä jotain hyvää sikiä. Nyt on sellainen tunne, että alkaa tapahtua - ja lujaa. Ja tietysti kun alkaa tapahtumaan niin sattuu olemaan aivan liian monta rautaa tulessa. Niin se on aina ennenkin mennyt; tasaista ja tyyntä menoa on aina seurannut jossain vaiheessa tyrskyä jokaisesta ilmansuunnasta.