I did it!

Se on nyt vihdoin todellisuutta. Se vahvistui tänään. Minulla on tutkinto. Ne pahasti pelätyt tentit menivätkin läpi. Eilen sain tietää kuuden tunnin tentin tulokset, ja koin jo tämän läpäisyn ansioista, että olin jo voittanut. Jos en siitä toisesta päässytkään nyt läpi, niin se olisi vielä suht helposti tehtävissä. Olin veikannut ja psyykannyt itseäni, että ainkain yhdestä pääsisin läpi. Tänään jännäsin toisen tentin tuloksia. Olisi sitten surkeakin arvosana, niin ei väliä, kunhan meni läpi. Ja menihän se. Nyt sain tehdä sen kauan toivotun hakemuksen. Olin jo ottanut aikaisemmin selvää prosedyyristä, ja yllätyin positiivisesti että tutkintopapereiden anomisen pystyi tekemään sähköpostitse. Nyt odotellaan sitten papereita jokusen viikon sisällä. Ei tätä ihan kunnolla vielä tajua, toisaalta olo tuntuu niin paljon keveämmältä ja helpottuneelta. Tämä pitkällinen ja kiroiltu perustutkinnon kasaan rutistaminen opiskelijaäitinä on nyt palkittu. Toisaalta, ehken olisi koskaan pötkinyt pitkälle, ellen olisi saanut tehdä ja reflektoida asioita omaan tahtiini. Perheytyminenkin matkan varrella on tuonut paljon uutta oivallusta opiskelemiini aiheisiin. Ehkä sitä olisi jäsennellyt monet asiat eri tavalla jos ei olisi ollut tilanteessa jossa olen. Takuuvarmasti se olisi ollut oppimisen kannalta erilaista. Tämä oli kaikesta huolimatta minulle sopivin tapa hankkia koulutus, en olis valinnut toisin.

Mies kokkasi upean pihviaterian päivän kunniaksi. Se olikin päivän kohokohta, koska päivään on kuulunut lähinnä pyykkäämistä ja oksennustaudin kourissa olevien velttojen lasten hoitamista. Kurja nähdä ne niin heikonoloisina. Sohvallekin on pitänyt kädestä pitäen saattaa. Horisontaalinen asento onkin ollut kaikkein suosituin tänään. Paikan vaihtoa on aina myös seurannut ämpärin kuljettaminen uuteen osoitteeseen. Jos se sitten on muistunut mieleen. Jos ei... loput voittekin piirtää roiskuvin ottein mieleenne.

Edellinen sängyn laidan yli tähdätty lävähti nätisti kokolattiamatolle. Ei mennyt ainakaan sänkyvaatteisiin ei, siitä iso piste tytölle, mutta jotenkin se sanko tällä kertaa unohtui. Luovutin sujuvastii tämänkertaisen siivouksen miehelle. Tämä katsoi ainakin kahdesti sotkua, sitten minua, ja käveli muutaman kerran ees taas ennen kuin sai kerättyä rohkeuden. Minua nauratti, ja hekotin räkäisesti lasten huoneen ovella. Lapset eivät edes heränneet, niin olivat taudin tainnuttamat. Kyllä tämä on ollut aika surkuhupaisaa. Yökkäillyt olen niin monta kertaa tänään siivotessani, etten enää halunnut yhtään enempää vääntää sisuskalujani. Siihen kun riittää näköjään roskapussin vieminen ulkoa käytävään roskahuoneeseen. Katsoin nopeasti molemmille sivuille jätettyäni roskapussin, sillä ovea sulkiessani pääsi taas sellainen ölähdys, että itseäkin nauratti. Pieni käväisy ulkona iltaisella kauppareissulla teki todella hyvää (oikea syy oli talouspaperin ja veskipaperin akuutti loppuminen -guess why!). Palkitsin itseni hyvällä jäätelöannokesella ja jäisellä limpparilla, mutta enempää ei nyt jaksa juhlia. Takana kun on todella rikkinäinen yö, ja edessä uusi "yövuoro" toipilaittemme kanssa, joiden veikkaan tarjoavan ainakin muutaman kivan pikalenkin sangolle ja eikun sankoa alle, jos kumpikaan osapuoli sitten unisiltaan silmiltään osaa oikein tähdätä. Tuo skenaario pitäisi muuten nähdä elektroniikkapelinä..