Sumussa

Sarjassamme sumuisia päiviä, niin sään kuin pääkopan kannalta. Vaunut olivat jääneet yöksi ulos, ja tietysti yöllä ukkosti ja satoi Big Time. Isommat säikähtivät ukkosta ja kaatosadetta, ja heitä piti käydä rauhoittelemassa välillä ja irrottautua tissillä asujasta. Tytön otin lopulta viereeni. Vasemmassa kyljessä vauva heräsi välillä levottomana huitomaan ja oikeassa kyljessä tyttö huokaili ja äänteli aina asentoa vaihtaessa. Vielä rikkinäisemmät unet kuin tavallisesti, suunnilleen mitättömät. Tässä krapulassa piti sitten herätä saattamaan poika kouluun. Onneksi vauva heräilinkin ensin ja sain hoitaa hänet uusiin vaippoihin ja pukimiin. Aamupalaa laittaessa tuli ensimmäistä kertaa kunnolla sisarusten syli tarpeen kun äidiltä loppui kädet. Lattialle ei pikkuinen tietenkään halunnut tulla jätettäväksi, joten tuikkasin siskon syliin. Mikäs siinä oli ollessa, ja äiti sai myös jotain mahareppuun.

Ulkona ripsi vähän niin että lasinpyyhkijöitä olisi tarvinnut vain ihan vähän. Auto kun vielä uusi, niin pyyhkijöidenkin toiminta oli vähän opettelussa, mutta imetyshormoonien ja pätkäunien sumentamalla päällä en osannut pähkäillä kuinka pysäytän pyyhkijät. Siinä ne viuhusi ja mitä tahansa napin asentoa kokeilinkin, niin sain ne viuhumaan vieläkin villimmin, takalasin pyyhkijät myös, ja takalasi sai kunnon saippuapesun ainakin seitsemään kertaan. Voi elämä että oli joka ikinen liike hakusessa. Koulun parkissa kääntyessäni jäin mielestäni vähän tiukkaan paikkaan peruutteassani, ja ystävällinen mieshenkilö huomasi varovaisuuteni, joten tuli viittomaan. Näytti isosti käsillään, että roimasti oli vielä tilaa peruuttaa. Kyllä vähän nolotti. Avasin ikkunan ja kiitin leveällä hymyllä ja kerroin virhearvioinnin menevän uuteen autoon totuttelun piikkiin. Mieluummin liian varovainen kuin liian rohkea.

Seuraava nolo tunnustus oli joutua soittaa miehelle, ja kysymään että miten saan nuo h****n pyyhkijät tuosta edestäni sohimasta. No niinpä tietysti, vedä vipua ylös päin, ja minä kun olen kiertänyt koko ajan pyyhkimien säätöä etulasista takalasiin. Ainakin intuitio osasi sanoa kuinka käynnistää pyyhkijät, mutta jonnekin koulumatkan kurarapakkoon sen hienon intuitioni jätin. Ajattelua häiritsi hieman myös vauvan itku takapenkiltä, dramaattisia kun nämä lähdöt ovat aina. Ei viihtyisi istuimessa millään ennen kuin ajo on tasaista.

Ei tässä maitohuurussa kulkeminen aina kovin itsetuntoa ylentävää ole. Aistit ja vaistot kietoutuu tällä hetkellä niin tiukasti vauvan ja tämän tarpeiden ympärille, että kaikki muu toiminta vaatii tuplasti keskittymistä. Tissit paisuneet ja aivot kutistuneet, noin rumasti sanottuna. On kuitenkin hetkiä, jolloin voi nauttia vähän arvostukesta ja kokea, että tekee jotain merkityksellistä. Mies löysi illalla minut sängyn reunalla melkein nakuna vauvaa imettämästä, ja tämä ihaili näkyä ja tilanteen luonnollisuutta, vaikka itse olin hiestä märkänä, eikä asentokaan ollut mukavin. Tuntumat kaukana hehkeästä, mutta pienokaisen täydellistä riippuvaisuutta ja nautiskelua katsellessa ei voi muuta kuin hymyillä ja kokea itsensä maailman tärkeimmäksi ihmiseksi. Juuri tälle pienelle ihmiselle.