Pitkii päivii

Huomaa, että on vetänyt vanhemmuutta yksin pari päivää putkeen. Hermot vähän herkässä. Välillä innostun hyvittämään väsyneet ärähdykset yhtäkkisillä tempauksilla, kuten eilen illalla aerobicin vetämisellä lasten kanssa Blues Brothersien musiikin tahtiin.

Väsymyksen ja orastavan epävarmuuden huomasi myös siitä, kun vauvan tavallisen syötön yhteydessä en ymmärtänyt syytä pikkuisen itkulle ja olin jo laittamassa kiukkua nälän/riittämättömän ruokinnan piikkiin kun sitten vasta kunnon tankkauksen jälkeen jäkijunassa tajusin, että toisellahan oli ollut tortut vaipoissa.

Kirjastosta lähti tänään toistakymmentä kirjaa mukaan. Pääasiassa lasten kirjoja, joista jo kaksi luettu lasten kanssa tänään. Kauan haikailemani lintukirjankin äkkäsin mukaan. Pikkuisen omituista katsastella nimiä toisella kielellä, mutta pieni aivojumppa ei liene pahaksi emorumban jumittuneille aivoille.

Huomasin portaiden välikössä puupinnalla selkeän kantapään painautuman, kenen lie, vanhat portaat. Sitä piti ihan palata katsastamaan. Oma kantapääni ei siihen mennessä osu. Entisten asukkaiden jäljet kummittelevat erilaisina jälkinä talon pinnoilla. Keittiön oviaukon listassa kolme eri nimeä ja pituusmittoja kuulakynällä piirrettynä (pitäisi hioa ja maalata ne listat!). Omia historian jälkiä teemme vinhaa vauhtia samoille pinnoille.

Jäljistä puheen ollen, tänään olen hinkannut aivan liian monta puklulänttiä perästäni, ja moni varmasti myös jäänyt huomiotta pyyhkimättä. Aina yllättäen sitten tietyssä valossa jää miettimään erilaisten jälkien syytä.. Olkkarin ärsyttävällä muoviparketilla on pari maalilänttiä jotka helposti arvelisi maitopisaroiksi, mutta ähäkutti, en lankea niitä enää hinkkaamaan. Suuria Arkisia Oivalluksia. Plääh.