Atshuu!

Flunssa iski, voi yök tätä olotilaa. Ei voi sanoa, että immuniteetti olisi näillä yöunilla mitenkään hääppöinen, ei liioin mahdollisuus levätä ja hoitaa itseään. Pikkuisen pukkaa itsesääliä. Kuka mua hoitaa? Nyyh. Siippa on kyllä ollut sympaattinen ja haleja ja lohdutusta saan, mutta päivän velvollisuuksista ei voi oikein mitään poistaa, eteen päin on jaksettava paahtaa, vaikka pää painaa, nenä vuotaa ja huonosti hengittää. Jos ajattelen tukkoista nenääni ja tukalaa hengittämistä liikaa, iskee paniikki, että hengitys loppuu. Jos on jotain jota pelkään, niin se ei ole kuoleminen itsessään, vaan tukehtumisen tunne. Epämukavuuden huipennus olisi omaan räkäänsä tukehtuminen. Kaikkea sitä ikävyyksissään murehtii.

Osallistuttiin vauvan ja tytön kanssa paikalliseen pienten lasten kerhoon. Vauva ei ollut enää joukon pienin. Pienin oli 4-viikkoinen, meidän poju jo pian kolme kuukautta vanha. Tytöllä oli tänään kauden ensimmäinen tanssitunti. Sain viimeisteltyä makarin verhojen helmat. Seuraava hankinta olisi uusi päiväpeite parisänkyyn. Olen aloittanut makarimme uudelleen sisustamisen. Näin pikkuhiljaa, jokunen hankinta per tili. Sinisestä olen siirtynyt vaaleampiin sävyihin. Kun ompelukone oli nyt pystyssä, tekaisin samalla vauvalle pari pussilakanaa. Esikoisen vanhoista verhoista. Tuli oikein nätit nalleaiheiset.

Nenäliinapaketteja kuluu vauhdilla. Jos joku luulee, että olen siisteyden ja naisellisuuden esikuva (hah, ihan kuin uskoisin että luullaan!), niin tässä teille särö kauniiseen kuvaan. Minä ole pyyhkinyt nenäni paitaan tänään useamman kerran, enkä todellakaan vahingossa. Mieluummin näin kuin välittömän nenäliinan tarpeessa (mutta sen puutteessa) nenän valuttaminen kodin pinnoille tai rakkaitteni päälle. Välillä kiidän talouspaperirullalle tai nenäliinapaketille, mutta se on jo liian myöhäistä. Lämmin suolaliuos valuu suuhun ja sitten aivastuttaa aivan vimmatusti.