Vain onnellinen

Sateen rapinan säestämää yötä seuraa aurinkoistuva aamu. Muuttuvan sään varalle koululaisella pakataan monta pussukkaa kouluun mukaan. Kas, seuraavaa rientoa pienempien kanssa suunnitellessa huomaamme koululaisen unohtaneen penaalin kotiin. Viemme matkan varrella sen välitunnilla t-paidassa huitelevalle koululaiselle.

Avoimessa päiväkodissa paistetaan tänään omenapiirakkaa syksyn tuoreista omenista. Makea omenantuoksu leijuu huoneistossa ja saa veden herahtamaan kielelle. Huomaan tekeväni iloisena tuttavuutta jos kenenkin ihmisen kanssa. Kielitaito ja eri kulttuureihin tottunut olemukseni yllättää minut heränneelle oma-aloitteisuudella, vaihteeksi sujuvalla kanssakäymisellä aikuisten ihmisten kanssa. Sellaista onkin päiväsaikaan vähän kaivannut.

Tyttö viihtyy toisen ikäisensä kanssa ja hihkuu uudesta ystävyydestä. Hetkeksi hihkuminen muuttuu mielipahaksi kun toinen onkin keksinyt muuta tekemistä. Koetan vakuuttaa, ettei kaveri ole unohtanut häntä, puuhastelee vain muuta. Omenapuusta tulee heidän seuraava kohtaamispaikkansa ja kiipeäminen vie huomion uuteen määränpäähän. Vauvaa nukkuu pitkään ulkona vaunuissa, talosta katsoen ensimmäinen vasemmalta pitkässä kärryrivissä. Parissa muussa vaunussa taidetaan heräillä taikka pinnistellä huonon unen tulon kourissa hytkymisen perusteella. Hyttysverkon toisella puolella painautuu tarrasukallinen jalkapari verkkoon ja huhuiltuani kärryyn paljastuu pienen kaverin naama ja siinä oleva pirullisen söpö ilme. Lastenhoitaja etsii epätoivoisesti samaisen pojan unirättiä, eli heräämisestä ei olekaan kyse.

Jääkaappi ammottaa tyhjyyttä. Iltapalaksi saadaan kyhättyä kuitenkin mieltä piristäviä ja suussa sulavia lättyjä, viimeisestä maitotilkasta. Isä hakee jääkaappiin tarkasti laatimaani listaa seuraten täytettä. Jääkaapin päällä esikoisen kirjoittama lappu: "Lucas, älä pulauttele". Iltapesujen jälkeen vielä nopsaan läpi unohdettu lukuläksy. Ajatella, poika osaa jo lukea ja kirjoittaa. Koulupäivän ja treenien päätteeksi kävi suihkussa kuin iso mies konsanaan.

Istun laverisohvalla imettämässä vauvaa ja hymyilen selittämättömästä syystä katsellessani vaatekaappia tonkivaa miestäni. "Miksi hymyilet?" Hymyni heijastuu hänen kasvoilleen. "Taidat vain olla onnellinen". Ilman "vain" sanaa, mutta kuitenkin sen kanssa. Tänään halituttaa, rakastuttaa, kaikesta rumbasta huolimatta. Ja sen takia.