Hulinaa pulinaa

Taitaa tuleva muutto ja kaikki viimeaikaiset mullistukset alkaa häiritä yöunia. Tai/ja ne hormoonit. Heräsin viiden jälkeen ja sain tietysti vasta kunnolla unen päästä kiinni juuri ennen herätyskellon soittoa. Uh. Lapset koulussa ja hoidossa viimeistä päivää. Olin käärinyt hoitopaikalle ja pojan opettajalle jäähyväislahjat (ne ainokaiset ostamani "joululahjat"); kankainen, jouluinen leipäkori jonne laitoin kellimään ihanaisen pehmoisen nallen. Olivat onneksi mieleen. Kuvat lapsista myös jätettiin muistoksi.

Eilinen päivä meni lähinnä ulkona asioita hoidellessa. Mies toipui kotona oksennustaudista. Niinpä, enää vain minä, ja homma olisi hoidettu koko perheeltä. Mutta olen vakaasti päättänyt olla sairastamatta. Itseasiassa, tosi harvoin minuun oksennustauti tarttuu, tai se ei ainakaan ilmene niillä tavallisilla oireilla.

Eilen aamulla löysi poika silmälasinsa kahtena kappaleena kylppäristä. Jotenkin mysteerisesti olivat jakautuneet yön/aamun aikana, vieläkään emme tiedä aivan miten. Optikko lupasi korjata lasit päivän aikana, mutta ei luvannut, että ne kestäisivät kovin pitkään. Toivon mukaan ainakin joulun yli uusien lasien valmistumiseen asti. Haettuani pojan teimme uuden reissun optikolle ja edessä oli suuri ja vaikea valinta; valita kahdet lasit siitä valtavasta valikoimasta. Poika oli kunnioitettavan varma siitä minkä muotoiset lasit halusi. Otimme tarjouspakkauksen, jossa toiset (tarjous-) varalasit sai ilmaiseksi. Vakuutus korvasi mukavasti kalliimpien lasien hinnan, joten loppuhinta ei ollut ollenkaan paha kaksien lasien edestä. Poika saa sitten lasit juuri ennen aloittamista uudessa koulussa. Kiva pieni motivaattori.

Seurasin suurta mielihaluani ja ostin joulukinkun, jonka kaveriksi löysin hyvällä onnella suomalaista sinappia ja ruisleipäpaloja! Täällä en ole sitten koskaan löytänyt ruisleipää lähes suomalaisittain. Nämäkin oli tiivispakattu ja tarkoitetut paahtaa, mutta olivat niin täydellisesti vastaus viimeaikaiseen ruisleipäkaipuuseeni, että nappasin ne oitis korista, vaikka hintaakin oli neljän palan edestä aivan liikaa. Ostin tänään vielä pieniä kokonaisia suolakurkkuja, mitkä nautin ruisleivän ja kinkun kanssa lounaaksi. Olin hetken paratiisissa missä oikeat maut yhdistyivät täydellisessä harmoniassa. Mmmmm..

Uskalsin olla suora yhdestä asiasta, ja sain palautetta, ymmärtäväistä, mutta jokseenkin selittelevää sellaista. Ei siinä mitään, mutta jotain logiikkaa voisi käyttää. Edes sellaista epälogiikkaa mikä olisi helposti kumottavissa ja osoitettavissa vastapuolelle, eikä täysin mielivaltaista argumentointia. Mutta kaipa pitäisi olla armahtava vanhaa ja muutenkin aika sekaista ihmismieltä kohtaan... Juuri tällä välin kilahti postilaatikkoon paljon mukavamman ja avoimemman tuntuinen kirje. Lopetan narinani tähän. Toivoa ymmärrykselle aina on. Ainakin niin kauan kuin rehellisyys ilmenee hyväntahtoisella tavalla, siihen koetan pyrkiä.