Iik, hiiri!

Kyllä siellä joku sittenkin on, siellä vintissä. Aikaisemmin kummastelimme pientä rapinaa vintillä/katossa, mutta päädyimme johtopäätökseen, että lumi se vain sulaa ja tipahtele katolla. Eilisten ja yöllisten äänien perusteella vaikutti lisääntyvästi siltä, että kyse on sittenkin jostain elävästä olennosta. Mies tuli makuuhuoneen ovelle kuultuaan herätyskelloni ja ilmoitti kiehtoutunut ilme kasvoillaan, että hiiriä siellä vintissä on. Yöllä kuului pientä tasaista rapinaa ja kipitystä mikä liikkuu yhdeltä puolelta toiselle. Loppuu, hiljaisuutta, ja taas myöhemmin sama toistuu. Tämä kai kuuluu myös tähän niin sanottuun omakotitaloidyllliin.

Totta puhuen, ei tuo minua kovasti säikäyttänyt. Täytyy jopa myöntää että tunsin jotain hellyyttävää ajatellessani niitä pieniä jalkoja ja uteliaita viiksikkäitä neniä (pitkälti myös eräiden blogistanissakin tunnettujen hiirien ansioista), mutta sitten irvistin ajatuksesta noiden viiksikkäiden jätöksistä ja tihutöistä. Mitenköhän on lasten avonaisten lelulaatikkojen laita.. Täytyy kurkistaa sinne tänään ja katsastaa ne ampiaispesätkin. Vähän jännittää kavuta sinne. Olen aikaisemmin vain kurkistanut sinne. Mies on aikaisemmin siirtänyt tavaroita sinne ettei minun ole mahani kanssa tarvinnut siellä keikkua. Mutta tänään aijon tehdä pienen seikkailun. Kyllä hiiristä jotenkin täytyy päästä eroon. Ristiriitaisia tunteita. En minä niitä haluaisi kuitenkin satuttaa. Olen kuullut "myrkystä" joka ei tapa, vaan saa hiiret vimmatusti janottamaan ja karkoittaa ne vesistöille. Että tällaisiinkin aiheisiin pitäisi nyt perehtyä.

Aamulla pojan taksille lähettäminen meni sujuvasti ja jopa iloisesti ilman suurempia hoputteluja. Jonkin ajan päästä kuuluu ulko-ovelta, ettei pysäkillä ollut näkynyt lapsia eikä taksia. Poika oli kääntynyt takaisin ja tietysti juuri sillä aikaa taksi oli käynyt kääntymässä. Oletettavasti. Hoputin nopeasti takaisin päin toivoen että taksi olisi myöhässä ja vielä ehtisi kyytiin. Poika oli ainakin ollut ajoissa paikalla, mutta tämä oli jo toinen kerta että oli kääntynyt takaisin kun ei ollut nähnyt muita lapsia. Heitin takin niskaan ja menin perään tarkastamaan asian. Tarkistin mennessä taksin numeron.

Toivottavasti nyt vihdoin meni perille se, ettei muista lapsista ja niiden poissaolosta kannata välittää. Kunhan odottaa niin taksi tulee kyllä aina, vaikka joskus vähän myöhässäkin. Lähetän matkaan aina tarpeeksi ajoissa. Myöhästyminen on tuskin koskaan mahdollista. Nyt olisi oiva aika ottaa se mummilta saatu rannekello vakituiseen käyttöön. Jos ei vielä viis yli näy taksia niin sitten saa kääntyä takaisin päin. Sovittiin näin. Katsotaan mitä kokemuksesta jäi tällä kertaa käteen. Tällä kertaa ei pysäkille uudestaan hoputtaminen auttanut vaan piti soittaa taksi paikalle. Taksikuskin kanssa vaihdettiin muutama ystävällinen selvittävä sananen. Niinpä, oli ollut vähän myöhäisessä ja poika oli luovuttanut odottamisen juuri niihin aikoihin kun taksi oli saapunut. Ja jostain syystä muita taksikyytiläisiä kuin poikani ei näillä korkeuksilla tänään ollut. Pääsi ihan etupenkille kuskin viereen kun takana oli täyttä. Lähti leveä hyymy naamalla, ei muistanut edes vilkuttaa. Kotona odotti hätääntynyt itkevä pikkusisko, joka oli verisesti loukkaantunut kun äiti ei ollut palanut nälän yllättäessä. Hohhoijaa, kriisiä toisensä perään, mutta nyt on rauha palautunut maahan. Pakkanen puraisi poskista tänään. Kirpeän aamutuulettelun perään olo oli oikeastaan aikas hyvä ja pirteä, parin kunnon niistämisen perään