Jäkätystä

Nyt tekee mieli jäkättää. On tunne kuin kotiin olisi tungeuduttu. Kaksi kummajaista työntyivät sisään myymään lasten tietosanakirjasarjaa. Toinen kummajaisista oli ihan hiljaa koko ajan, taisi olla päällekäyvän tyypin opetuslapsi. Osasivat strategisesti olla kertomatta täysin millä asialla olivat jotta saisivat jalan oven väliin ja jättäisivät selitykset myöhemmäksi. Huijui on kylmää, juteltaiskos sisällä. Karvat nousivat jo siinä vaiheessa pystyyn ja kissankynsiäni liikuttelevat lihakset varautuivat raapaisuasemiin. Miehet löysivat istumapaikat ilman tarjousta. Itse en vitsinyt istuutua ennen kuin minua pyydettiin istumaan. Ihan hassu tilanne, omassa kodissa. Lapsia tietysti kiinnosti kovasti yllätysvieraat ja meinasivat ottaa puhepaikan kunnes minun piti hiljentää heidät. On se kumma ettei voida myöntää millä asialla ollaan. Ei, tietosanakirjoista ei kuulemma ollut kyse, ihan uniikki tietopaketti. Yhteistyö koulujen ja median kanssa toistettiin useaan otteeseen. Ei, ei oltu myöskään mikä tahansa kaupallinen kirjaseura. Ottakaa tai hävetkää huonoa vanhemmuutta ja suuren lasten sivistämismahdollisuuden väistämistä. Hyvin osasivat asiansa. Siinä vaiheessa kun hinta ja ostotapa tuli puheeksi ja ilmoitin, etten tällaista päätöstä tekisi yksinäni ja mielelläni miettisin asiaa (nii-in, olisi pitänyt karistaa kaverit jo ensikättelyssä, ei ennen sitä kättelyä, jonka edelleen haistan käsissäni), tehtiin minulle tomerasti selväksi, ettei miettimismaikaa ole, että erämaksutapa ja kyseinen kuukausimaksu ei velvoittaisi minua keskustelemaan mieheni kanssa, itsenäisenä ja fiksuna äitinähän tekisin oitis moisen päätöksen, vaihdoin teeskentelevästä jokseenkin kiinnostuneesta vaihteesta puolustuskannalle. Siinä vaiheessa kun mies käyttti sanaa "gubben" ("ukko") sovinistisessa mielessä miehestäni ja oletti omiaan meidän neuvottelutaktiikoista, annoin hänen tietää, että "ei, tässä perheessä neuvotellaan kyllä ihan joka asiasta, etenkin kun kyse on rahasta, ja että "ukko" sattuu jopa olemaan kotona (teki työpäivää onneksi kotona), ja sittenpä yhteistuumin haettiin ukkokin palaveriin. Onneksi ei tämän jälkeen kuokkavieraat kovin kauan enää viipyneet. Kohteliaasti mutta suorasti teki rakkaani heille selväksi, että tämä ei ole meidän tapamme tehdä moisia hankintoja. Vielä jaksoivat vakuuttaa, että mahdollisuus jää sitten siihen, ei voi ottaa jälkeen päin yhteyttä ja tilata. Eivät taktisesti ottaneet vastaan eikiitosta. Jopa ironisesti jättivät sellaisen vaikutelman, että joko otat tai tulemme kiusaamaan uudestaan kenties toisen ihmisen kengissä ovelle myöhemmin taas uudestaan. Miten paljon sontaa ja aggressiivisuutta voikin mahduttaa mukamas sivistyneeseen ja rauhalliseen kanssakäymiseen. Kun vihdoin sain suljettua oven ja lukittua sen huokaisin helpotuksesta. Pesin käteni, mutta edelleen koen haistavani tupakanhajun miehen käsistä. Edelleen on sellainen olo, että työntyivät sisään ilman suostumustani. Mutta yhtään en ota edelleenkään itseeni niistä vihjailuista kuinka ainutlaatuisen tilaisuuden väistimme. Voi hyvät ihmiset, antakaa ihmisten valita itse tiedon lähteensä ja tiedonhakumenetelmänsä, ja hyvät myyjäihmiset, oppikaa ottamaan ei einä, ja jättäkää ne happamat syyllistävät ilmeet, ei ollenkaan ammattimaista käytöstä. Onneksi olen tarpeeksi sivistynyt tiedostaakseni tämän vapauden, ja suuri säälini sekä myötätuntoni niitä äitejä kohtaan joiden oven väliin moiset myyjät saavat jalkansa ja eikiitoksistaan joutuvat potemaan syyllisyyttää ja pakottautumaan vastentahtoisesti ostosopimukseen. Kerran aikaisemmin olemme ostaneet yhden lasten kirjasarjan ovimyyjältä kun rahapussi ei ollut niin tiukalla ja myyjä oli jopa suht miellyttävä. Liian vähän on kuitenkin kirjasarjaa tullut käytettyä. Kyllä ne yksittäiset kuluneet ihan erikseen hankitut mutta moneen kertaan selailtut kaksikantiset ovat ajautuneet helpommin lasten käsiin kuin hyllyssä kiiltelevä hieno kirjasarja. Jos mitään tästä kokemuksesta jäi käteen niin se on entistä pidättäytyneempi suhtautuminen moisiin oveltaovellemyyjiin. Todella epäilyttävä ja mielestäni epäeettinen kaupittelutapa. Ovelta karkoittaminen oli aika hankala tehtävä kun eivät tehneet asiaansa edes kunnolla selväksi ennen sisälle työntymistä vaikka oletin pommittavani aikamoisella kysymyssarjalla. Miehenikin mielestä kaupittelijan "sosaaliset antennit" olivat ihan hukassa pyrkiessään keskustelemaan miehen kanssa. Hyi helvetti, yksi niitä harvinaisia hetkiä kun usko ihmisyyteen vaipuu nollalukemiin. Harvemmin annan ihmisten niin käydä hermoilleni, ja kun reagointiin olisi tarvetta, liian harvoin tulee juuri noina hetkinä ilmaistua itsensä oikealla suoralla tavalla. Luulin yrittäväni, mutta huti tuli. Kai tässä tapauksessa olisikin tarvinnut järevämpiä keinoja.

Pahoitteluni megavalituspostauksesta. Seuraavaksi toivottavasti aurinkoisempiin aiheisiin.