Konkretiaa

Mies katselee toisella silmällä pojan kanssa Dalmatialaiselokuvaa teeveestä. Kuopus meni jo nukkumaan. Tänään olen saanut tehdyksi jotain. Ensimmäinen laatikko on pakattu ja pari säkillistä roskaa olen saanut kerättyä. Siivosin kirjoituspöydän kaikesta turhasta paperista. Tein megakarsinnan lasten piirustuksien kanssa ja laitoin parhaimmat lasten piirustuskansioon. Lapset saivat rustata itse nimensä taideteoksiinsa. Iso ja mieluummin yksi ensimmäisistä raivausprojekteista lasten huoneessa oli pelilaatikon siivoaminen ja sisällön pois pakkaaminen. Se on ollut se kaaottisin vetolaatikko, jota tuskin on viime aikoina saanut helposti auki. Piti ottaa rankemmat otteet sen avaamisessa ja tietysti sormeni oli jossain väärässä paikassa kun laatikko vihdoin veti. Lapset melkein pelästyivät karjaisuani. Katselin epätoivoisena laatikon sisältöä; tusinan palapelin palat sikin sokin, muutaman korttipelin kortit sekaisin, nappuloita, nippuloita ja jotain vanhaa silppua laatikon pohjalla. Kaikki helposti löydettävät ja jaoteltavat palat laitoin nätisti omiin pussukoihinsa tai laatikoihinsa. Kaikki ylimääräiset nippunappulat heitin menemään. Kortteja en vaivautunut erittelemään. Heitin ne raa'asti menemään. Ei niillä kukaan koskaan ollut pelannutkaan. Leluja ja pelejä kuitenkin tupsahtelee lahjoiksi tai niitä hankitaan sen verran usein, että muutama eliminointi ei tunnu missään. En usko lapsien kaipaavan juuri noiden asioiden perään. Puoli vahingossa heitetyn paperikruunun perään ehti poika kysellä, ja koetin selitellä jotain. Kotona on kuitenkin sellainen periaate, että jos lattialla lojuu tavaraa pidemmän aikaa eikä kukaan niiden perään haikaile, on tavara pian mennyttä kalua.

Tuntui kivalta kerätä ne harvat jäljellä olevat vauvatavarat omaan laatikkoonsa. Aika paljon saa tämän kohdalla hankkia tavaraa uusiksi. Lähinnä kuitenkin vaatteita. Pienet Nalle Puh minisukat odottavat jo omistajaansa. Hieno ja kenties paras tarvikehankintani on edelleen säilössä, se arjen pelastava kantoliina. En kadu hankintaa sitten ollenkaan vaikka kipeäksi siitä sai pulittaa. Vauvan lelut olen onneksi eritellyt omaan pussukkaansa. Yksi hassu Espanjasta jonkun tuoma minitoppapukukin löytyy, mutta siihen ei tämä kesävauva talveen mennessa luultavammin enää mahdu. Liberoklubilta tuli jo ensimmäinen vaippanäyte postissa. Miksi ihmeessä kokoa Maxi vielä syntymättömälle vauvalle?

Tänään laitoin turskaa purjon, tomaatin ja kerman kanssa. Syödään kevyemmin ennen joulumässäilyjä. Mies maustoi norjalaisen perusjoululihan eli ribben tänään. Huomenna nautimme sen joulumakkaran, paistetun luumun ja omenan kanssa, punakaalin ja perunan kera. Vaikka joulua emme varsinaisesti vietä, haluamme kyllä pyhien herkuista osingoille. Tänä jouluna emme ole aattona kenenkään visiitillä, joten ajattelimme laittaa herkkuja itse. Lahjojakaan emme keskenämme jakele tähän aikaan vuodesta, mutta muilta tulleet lahjat avataan aattona. On niitä aikamoinen kassillinen tuolla vaatehuoneessa jo odottamassa.

Tuntuu, että vihdoin on päässyt muuton makuun pakkaamisen ja karsimisen myötä. Ei tässä kovasti aikaa enää ole, muttei hirveää stressiäkään saada huimia määriä päivittän pois alta. Joka päivä jokunen laatikko ja hyvin menee. Jaksaisi nyt vain tehdä ne osoiteilmoitukset ja muistaa kaikki noteerauksen ansaitsevat. Onneksi tämänkin voi nykyään tehdä pääasiallisesti netitse. Oi, miten tulenkaan selviämään ilman nettiä..

--

Velipoika soitti aamusella. Oli katsellut toimistonsa ikkunasta maisemaa Katajanokalle hiljaisella hetkellä ja saanut päähänsä soittaa minulle. Olin liikuttunut. Liikuttunut siitä, kuinka lähimmät ihmiset näyttävät kaikkein aidoimmin olevan iloisia puolestani. Hänkin on yksi niistä ihmisistä, joiden onnesta ja menestyksestä osaan olla aidosti onnellinen. Koemme molemmat päässeen suurista siunauksista osaksemme tänä vuonna. Pystymme hyvin samaistumaan toistemme tämän hetkiseen onneen. Velipoika saattaa ottaa työpestin jossain ulkomailla pariksi vuodeksi. En melkein kestä tätä tämän hetkistäkään kaipausta. Kuinkahan kestäisin sen..?