Viikonlopun saldoa

Kirjoitellaan tänne vielä kun ehtii. Tietokone on toistaiseksi pystyssä, mutta napsaistaan pois verkosta ensi viikon lopulla, ja sitten pidetään hyvä tovi taukoa. Muuttostressi ei ole vielä iskenyt eikä kai tähän malliin pakatessa yllätäkään, sillä olemme olleet jo hyvissä ajoin liikkeellä. Vielä viikko tässä sotkussa elämistä, ja sitten toivottavasti alkaa vähän rauhoittumaan. Kokemuksesta tiedän että laatikkojen purkaminen on paljon sujuvampi prosessi kuin tämä pakkaaminen ja karsiminen. Uuteen kotiin ei ole aikomus ottaa mukaan mitään turhaa tilpehööriä. Monta säkillistä rojua on jo nakattu pois. Olen iloinen että kumpikaan meistä ei ole hamstraajatyyppiä.

Viikonloppuun saatiin mahtumaan pari kivaa sosiaalista tempausta. Oli kiva päästä pois tästä vallitsevasta kaaoksesta. Eilen vietettiin melkein koko päivä J&E:n perheen kanssa. Saimme nähdä kymmenen päivää vanhan pikku kaverin. En ole sitten rauhausampaa vauvaa koskaan nähnytkään. Kun vanhemmat päättelivät vauvan ääntelystä ja ilmeistä, että tällä oli jokin hätä, ihmettelin "mikä itku??". Koko seitsentuntisen vierailumme aikana en kuullut vauvan itkua, ainakaan omaan käsitteistööni sopivaa sellaista.

Tänään Aker Bryggenillä kävelyllä törmäsimme tuttuun, joka kutsui meidät hienoon poikamieskämppäänsä, jonka ikkunasta aukeni maisema kuin jostakin parhaasta Oslon postikortista. Jatkoimme teekupposen jälkeen mäkkiin. Oli mukava päästä juttuun kaverin kanssa näin privaatimmin eikä suuremmassa joukossa kuten yleensä.

Lapset ovat mankuneet tänään luistelemaan. Kyllähän minä muuten, ellen pelkäisi kaatumista niin kuin erityisesti tällä hetkellä (minikaverin puolesta), ja jos luistinpareja olisi lapsille yksi enemmän. Olen aina pitänyt luistelemisesta, ja unelmoinut sen opettamisesta lapsilleni. Miestäkään en voi värvätä hommaan koska olen ainoa sukset sekä luistimet omistava aikuinen tässä taloudessa. Ei tuolla kyllä luistinkentälle tarvitse haikailla jos haluaa päästä luistelemaan. Toivottavasti pääkallokelit hellittää muuttopäivään mennessä.

Siirtyminen uuteen vuoteen on tapahtunut vaivihkaa. Suuria rituaaleja emme muutenkaan harrasta ajan suhteen. Nyt on ollut muutenkin paljon muuta mietittävää. Ilotulitus-showta ei ole vuosikausin tarvinnut lähteä etsimään kauempaa, koska keittiön ikkunasta tai parvekkeelta on nähnyt shown mainiosti. Poika ei saanut paukuttelulta nukutuksi. Nostin keittiön ikkunalaudalle katselemaan kanssamme puolen yön aikoihin. Nautin paljon enemmän tämän ilmeen seuraamisesta kuin ulkona tapahtuvan räiskinnän toljottamisesta. Unenlämmin ja unta tuoksuva poski poskeani vasten, tyytyväisiä hymähtelyjä. Tyttö nukkui ihme kyllä koko tytinän läpi