Uudet ympyrät, uudet kujeet

Merkkipäivä tuli ja meni, hienot pyöreät tuli täytettyä. Ja fiilis? Ei yhtään sen vanhempi tai kummallisempi. Kriisistä ei toistaiseksi vihjettäkään. Merkkipäivän kunniaksi vedin tukan säkkärälle. Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen.

Kaksi tuparia uudessa kodissa jo pidetty. Nyt alkaa jo onnistua ihan tavallinen eläminenkin ja siitä osaa jo vähän nauttiakin. Ei oikeastaan hassumpi saavutus ensimmäiseltä kuukaudelta uudessa kodissa että kaikki on tässä vaiheessa jo suht kohdallaan ja etsimiään tavaroita jopa onnistuu löytämään niille tarkoitetuista paikoista. Outo tunne se, kun etsii jotain, eikä muista minne sen laitti, mutta kun etsii relevantista paikasta, löytyy se juuri sieltä. Pönkittää kivasti itseriiriittoisuuden tunnetta. Minä olinkin jo ajatellut tätä asiaa ja löytänyt sille ratkaisun.

Lapset kyselee kevään perään. Keväiseltä jo tuntuu, mutta selitä nyt lyhyesti se, että kevät tapahtuu näillä leveyksilla oikeastaan aika hitaasti, ja takapakkeja tulee varmasti. Kunnon pysyvää lunta ei olla nähty sitten marraskuun. Ruoho pilkistää ja jossain on jo kuulemma löydetty ensimmäisiä sinivuokkoja. Yöt ovat olleet tuulisia ja neljän seinän sisällä asuminen on vaatinut totuttelemista kun ei ole tottunut kokemaan luonnonvoimat välittömästi seinien ulkopuoella. Ensimmäisinä myrskyisinä öinä nukuin todella levottomasti pelkäen jokaisen kiivaammaan tuulenpuskan ravistaessa taloamme, että kohta lentää jotain ikkunoiden läpi. Nyt osaa jo olla jokseenkin pelkäämättä, mutta osaa se välillä edelleen herättää, ja samalla herää pikkuinen maharepussa ja alkaa vääntelehtimään.

Tänään muuten ensimmäistä kertaa joku ihan vieras kehui vatsaani ihanaksi pikku vauvamahaksi. Se lämmitti mieltä. Uusi arki lasten kanssa alkaa löytämään rakennetta. Käyn kahdesti viikossa tytön kanssa avoimessa päiväkodissa, ja kerran käytän tanssitunnilla. Toisin kuin veli, joka aloitti uudessa koulussa ja sai heti uusia kavereita, tytöllä on tuntunut vahvemmin se, että taakse ovat jääneet monet hyvät kaverit ja kiva päiväkoti. Uusi arki on ollut siis tämän kohdalla vaikeammin hakusessa, ja ikävän kyyneliä on vuodateltu muutama. Mutta eiköhän tämä tästä. Uusiin ihmisiin lähestyminen ei onneksi ole muuten onneksi niin vaikea juttu, ja alkaahan tuota uutta tuttavapiiriä noista uusista riennoista jo löytymään.

Mutkaiset tiet vuonon reunalla alkavat tulla jo tutuiksi ja nautin noista ajeluista suunnattomasti varsinkin kun sattuu olemaan hieno päivä kuten tänään. Tietä reunustavat kalliot ovat keränneet aivan mahtavat lasiset jääpuskurit. Meri näytti tänään erityisen siniseltä. Ei sille kai myöhemmin enää samassa määrin osaa hihkua, maisemaan kuin maisemaan turtuu, mutta en usko kyllä koskaan näihin maisemiin kyllästyväni.

Haettuani pojan koulusta kävimme syöttämässä kotisatamassa lintuja. Näyttää olevan tavallinen tapa viettää aikaa lasten kanssa pienessä "keskustassamme". Näkkäripaketti mukaan ja veden reunalle odottelemaan. Jo paikalle tähdätessämme näimme rannan vakio joutsenparin ja sorsaparven lähtevän seuraamaan suuntaamme. Kova loiske ja väpätys kävi nokkimisjärjestystä hakiessa. Joutsenet olivat valitettavasti paljon hitaampia onkimaan heille tähdätyt muruset, sorsat puolestaan paljon ahneempia. Ihailimme joutsenten vitivalkoista höyhenpukua. Niin kauniita, niin puhtaita. Mutta huvittava ääni niistä lähti. Sellainen hassu käheä murina ruokaa niille ojennettaessa. Jonkinlainen puolustussignaali kai.

Poskionteloita alkoi tänään aristamaan. Ei hyvä olo, jotain pöpöä pukkaa. Väsymys painaa nykyään varhain iltasella muutenkin mutta tämänhetkinen kivikuulan painoinen pää viestii jostain epätavallisemmasta tilasta. Olikin jo aika hidastaa vähän tahtia, viestii raihnainen kehoni.

--

Vanha rakas tuttu liittyi meidän "trendipellejen" joukkoon. Oikein mukava yllätys.