Let's talk about sex

Sieltä se tuli se ratkaiseva kysymys. Lasten kanssa on jo aika pitkälle selitetty ihmisen syntymisprosessia luonnollisten utelujen ja lukuhetkien yhteydessä, mutta yksityiskohtaisempi kuvaus siittiöiden tiestä munsasoluun oli jäänyt vielä tekemättä, koska sitä ei pieni pää ollut vielä jäänyt ihmettelemään. Pari päivää sitten totesin ajan tulleen. Katseltuamme lasten kanssa hienoa valokuvasarjaa solujen hedelmöittymisestä alkaen sikiön eri vaiheisiin ja syntymään, tuli vihdoin ja viimein se odotettu kysymys, 6-vuotiaan poikani aloitteesta. Aika erilaisessa muodossa mitä olin koskaan kuvitellut. Tippuuko siis isin siittiöt lattialle ja ne sitten hyppäävät äidin pyllyyn? Pidättelin hetken nauruani ja kehuin kysymystä hyväksi, ja vastasin parhaani mukaan. No further questions. Vastaus hyväksytittiin sen kummemmitta yökkäilyittä tai ihmettelyittä. Menin asiallisesti ja tieteellisesti yksityiskohtiin, mutta kuvailin prosessia myös hyvin miellyttäväksi. Ainoastaan se sai vähän hymyilyttämään, sellaisella iloisella tavalla.

Tämän päiväisessä Dr. Phill-episoodissa käsiteltiin aihetta, kuinka puhua seksistä lapsille. Minua ihmetytti se, kuinka myöhäiseen ajankohtaan vanhemmat säästävät keskustelua ja kuinka virallisen istunnan keskustelusta pitää tehdä, ikään kuin kerralla selittää koko asia. Meillä asiaa on puitu erilaisten kysymysten yhteydessä moneen otteeseen ja monelta kantilta aika pienestä lähtien, eikä varmaankaan vielä tähän jää. Minusta aihe pitää nimenomaan selittää lapsen aloitteessa niistä kysymyksistä lähtien, joita tipahtelee. Vanhempien arkuus ja varautuneisuus keskustelemisen suhteen ja aiheen säästeleminen mielestäni korostaa vain aiheen tarpeetonta tabu-arvoa, varsinkin kun aiheesta ei puhuta oikeilla nimillä. Kukat ja mehiläiset, haikarat ym. kuuluvat itseasiassa pelkästään aikuisten yleistämiin käsitteisiin, toisin sanoen myyttiintyneisiin yleistyksiin tapahtumasarjasta, jonka yksityiskohtiin ei tietysti joka yhteydessä tarvitse aina lähteä, mutta osuvien ensikysymysten yhteydessä minusta on vanhemmilla velvollisuuskin tuoda aihe luonnollisella ja rehellisellä tavalla pöydälle.

Useampien vanhempien arkuus aihetta kohtaan ei kenties ainoastaan heijasta heidän vanhempien lähestymistapaa vaan myös sitä voimattomuuden tunnetta, mitä moni vanhempi luonnollisesti kokee joka tuutista pursuavaa seksikeskittyneisyyttä kohtaan, ja kuinka tästä kulttuurista käsin asiaa lähteä käsittelemään lasten kanssa. Jollain tavalla ollaan tästäkin elämän peruselementistä vierraannuttu, ja aihe saattaa tuntua hankalammalta mitä sen tarvitsee olla lasten kanssa puhuettaessa. Mutta miksi? Kun lapio on lapio, eikä mitään muuta (näin norjalaisittain, spade er spade.) Onko sitten juuri se emotionaalinen ulottuvuus aiheessa kenties hankalinta? Olemmeko vieraannuttaneet juuri ne olennaisimmat kahta ihmistä yhdistävät tunteet kauemmas tästä fyysisestä yhteydestä, vaikka niiden pitäisi nimenomaan sulautua suloisesti yhteen, ja sanellakin milloin kypsä aika yhteyden molempien tasojen ilmauksille on tullut? Veikkaan aika vakavinkin mielin, että tästä vieraantumisesta ja ihmissuhteiden tarpeettomasta monimutkaistamisesta on kysymys. Miten seksi edelleenkin jaksaa hymistyttää ja hykerryttää. Aikuisten perässä sitten lapsetkin ja kiero suhtautuminen senkuin solmuuntuu.

Osoitin kerran suuttumustani tilanteessa, missä lähisukulainen vihjaili häikäilettömän suoralla tavalla silloin 3-vuotiaan poikani suukottelevia hellyyden osoituksia toista pientä tyttöä kohtaan flirttikäyttäytymiseksi ja sänkypuuhiin johtavaksi. Siis tietysti aikuisten maailmassa. Nostin sormeani parin suoran sanan vahvistamana ja korostin lasten viattomuutta moisten ajatusten suhteen. Moiset ajatukset olivat vain sanojan päässä, ja sai mielestäni hävetä moista nimenomaisessa tilanteessa. Osoitin myös sen, että tarvitseeko moiselle seksihöpötykselle ja hymistelylle vastata aina hyväksyvällä hymistelyllä. Siitäkin osittain mielestäni terve asennekasvatus lähtee. Eikä se ole suinkaan sama asia kuin tabu-luontoinen puhumattomuus aiheesta, vaan aiheen oikeaan tilanteeseen sopeuttaminen. Niin käytännössä kuin puheissakin.

Ja jos tästä vuodatuksesta jäi väärinkäsityksessä kuva, että täti on vähän tiukkapipoinen ja varmasti arkipuheessaan varovainen sanoissaan, niin väärässä olette. Tulen suorapuheisesta perheestä, ja koen usein, että joudun pidättelemään suorapuheisuuttani Sivistyneen Käyttätymisen nimissä, kun todellisuudessa rohkenisin kertoa oman elämän kokemukseni valossa yhtä sun toista sattumusta tai tarinaa. Useimmiten kuitenkin niiden lähimpien ihmisten väliseksi jää, mutta lipsauhduksiakin sattuu.