Kevään väsyttämiä ja piristämiä

Pahoitteluni pitkästä tauosta. On vain tuntunut olevan parempaa tekemistä kuin tänne kirjoitteleminen viime aikoina. Kevät on saanut liikkeelle ja sitä mukaa myös väsähtämään ja rajoittamaan yritteliäisyyttä tällä saralla. Jotain menneestä kuukaudesta mainiten; Rentouttava Helsinkiloma takana. Pienet elämykset olivat tärkeitä. Yksi niistä oli Aitojen Suomalaisten Lihisten maisteleminen kauppatorin teltassa, jälkiruoaksi hillomunkkia. Käveltyä tuli niin paljon että ensimmäistä kertaa elämässäni havaitsin turvotusta jaloissani. Siis tällaisena odottavana tapauksena. Muoto alkaa olla aika uhkea. Vain puolitoista kuukautta jäljellä mutta elämän pisimmiksi viikoiksi taitavat osoittautua..

Kevään tulo ja pihamaan kuivuminen innosti puutarhatöihin. Kyllä ne kädet aina jossain vaiheessa kevättä alkavat syyhyämään ja kaipaamaan multaan kaivautumista. Huomaa myös, että joitakin olennaisia puutarhavälineitä puuttuu. MInulla on jo suunnitelmia oman pienen kasvimaan suhteen, mutta kuokkaaminen ja vanhojen juurien poistaminen pienellä käsikuokalla oli rankemman lajin tehtävä. Rehkin kuitenkin sen minkä jaksoin. Haravoin myös vanhan kukkapenkan ja pihamaan siistiksi ja istutin pääsiäisliljoja ja muita ilahduttavia minulle suomeksi nimettömiä kukkauksia keittiön ikkunan alla olevaan kukkapenkkaan. Tiistain urakoinnin perään meni keskiviikko toipuillessa. Olin ihan rikki kyykkimisestä ja selän taivuttamisesta. Perslihakset ovat myös mukavan arkoja. Paino etumustossa rasittaa ihan eri tavalla vanhoja tuttuja lihaksia. On vain pakko nyt lykätä asioita ja odottaa siihen asti kunnes jaksaa taas lisää. Päivän tahti ja menot pitää nyt sopeuttaa tähän nykyiseen kuntoon ja jaksamiseen. Lapsille alkaa olla tuttu juttu että äiti tarvitsee päivittäin ainakin yhdet pienet torkut sohvalla. Leporauha on minulle suotu. Toisiaan hyssytellen on siirrytty yläkertaan leikkimään. Korkeintaan on käyty asettamassa äidille omistettu piirustus päälleni tai hellästi availemassa luomiani ilman suurempaa reaktiota - tai suukottelemassa poskiani. Tällaisten hetkien jälkeen olen ollut havaitsevinani, että minulla on mitä ihanimmat lapset.

Kevään valo ja lämpö on myös kutsuneet monet muutkin kotikadun asukit ulos hoitamaan pihaa tai tuomaan erinäiset puuhansa ulkoilmaan. Lasten kautta olemme tutustuneet moniin naapureihin. Välittöminä ja uteliaina ovat jututtaneet setiä ja tätejä, ja selkeästi elävöittäneet kotikatumme elämää. Luulen heistä olevan enemmän iloa kuin vaivaa ikääntyneemmille pariskunnille. Pyöräilykelien alettua on muitakin lapsia ilmestynyt kadulle ja kotiovellekin kyselemään lasten perään. Mukava seurata uusien ystävyyksien muodostumista.

Niin se valo ja lämpö vaan siirtää positiivisuuden varjoisampiinkin nurkkiin ja mielen hautuneisiin sopukoihin. Lämpimällä seinustalla pörräävien ja parittelevien kärpästen surina on sielua nostattavaa musiikkia korville. Siinä pörinässä on pitkästä aikaa elämässäni taas jotain taianomaista. Viimeksi ihan lapsena muistan jotan samanlaista mökkeilyajoilta. Taidan elää taas elämäni onnellisimpia aikoja