Actionia, kiitos!

Yhtenä kappaleena edelleen vaikka iltaisin ja öisin supistelee ja sitä olisi ihan valmis jo posahtamaan. Mies ihmettelee ja ihailee muhkeaa vatsan kaarta. On se vaan aika uskomaton. Ohikulkijoidenkin katseet jäävät usein siihen keskivartalolle. Jotenkin se ei enää herätä edes mielihyvää kun suu pyöreänä tuijotetaan.

Eilen uhkuin uuttaa energiaa ja valmiutta. Tuntui kuin olisi ottanut odotusvaihteelta aktiivisemmalle vaihteelle, ja kykeni tekemään ja ajattelemaan muutakin kuin ODOTTAMAAN. Jaksoin jopa emännöidä vieraita ja mukavaa oli. Illalla oli sellainen olo, että tänä yönä olisin ihan valmis synnyttämään, ja miehenkin innostus sai melkein uskomaan, että jotain tapahtuu. Ôiset jomotukset ja supistelut hiiipuivat ja olin pettynyt vaikkakin hyvin valmis lepäämään. Tänään aktiivivaihde vaihtui taas passiivivaihteelle. Mitään ei jaksaisi, muuta kuin nukkua ja syödä. Ihan possuolo. Ensi viikolla varmasti alkaa tulemaan utelevia viestejä ja soittoja. Pitäisi laittaa joku automaattinen vastaus, että ei vielä, saatte sitten kuulla kun tapahtuu. Ei hitsi jaksaisi käydä läpi moisia keskustelja toistamiseen. Tänä iltana tuli jo yksi utelu. Aistin soiton ajasta, kuka oli kyseessä, ja omistauduin kiireisen tuntuisena vain kaapimaan salaattikulhoa, ja mies sai vastata puhelimeen.

Mies ja lapset koputtelevat vatsan asukille ja manaavat jo tulemaan. Olis niin hieno sääkin tällä puolella olevaisuutta! Kierosti sitä vaan toivoo, että se valtavin ihmisen kokema kipu ottaisi jo minut syleilyynsä.