Getting closer

Kaikki nykyiset fyysiset ja psyykkiset "vaivat" voi melkein laittaa raskauden piikkiin. Selkää aristaa pienetkin rasitukset, kävely on pingviinin kaltaista keikkumista puolelta toiselle, pallo jalkovälissä-tunne, puutuneet kädet aamuisin, nopea hengitys, jatkuva vessassa ravaaminen, närästys, yhtäkkiset mielelliset herkkyydet, pesänrakennusvimma... Mutta nyt on sitten tullut kuvioihin kipeät huulet aamuisin. Ei ummarra, miksi? Pureskelenkohan huuliani öisin supistellessa? Olen jännittäessäni huultenpureskelijatyyppiä. Sitä kai se.

Vaunuja ei sitten tullutkaan. Löytämämme hieno vaunutarjous oli miehen ehdittyä kauppaan jo loppuunmyyty. Mutta saammekin hienot vaunut kälyltä lainaan. Sairaalavisiitin jälkeen ostin kompensaatioksi pienet potkarit ja sukkaparin. Imetysliivitkin vihdoin hain.

Sairaalan kirjoittautuminen ja synnytystapa-arvio meni hyvin, vaikka hilkulla oli että myöhästyin. Onnistun jotenkin aina eksymään kyseisellä alueella. Ja jostain käsittämättömästä syystä on sairaalan parkkialue maksullinen ja pienen kävelymatkan päässä sairaalasta.

Saavuin äitiysosaston aulaan enkä ihan äkännyt missä minun olisi pitänyt odottaa. Ainoa odotushuone, jonka näin näytti pikemminkin synnyttäneiden vierailuhuoneelta. aamutakkisia hiukan vaikeanoloisesti vielä käveleviä äitejä ja "akvaariosänkyjä", joissa pieni tuhiseva nyytti. Valkotakkinen täti tuli hakemaan minut ja sanoi, että vatsastani päätelleen olin hänen seuraava "potilaansa". Et tainnut paljon viedä viimeksi aikaamme synnytysosastolla? (synnytyksen kesto n. 2 tuntia) Kannattaa tällä kertaa tulla vähän aikaisemmassa, vaiheessa, ei vasta sitten kun supistuksia tulee 5 min. välein. Kannatetaan.

Keskustellessamme toivomuksestani nostaa lapsi synnyttyaän itse syliini, olin positiivisesti yllättynyt kätilön valmiudesta toteuttaa toivomus. Mietimme erilasia mahdollisia asentoja, mitä missäkin on mahdollista. Jos olen selkä vasten kätilöä polvillani, niin tämä voi tuikata vauvan jalkojeni välistä eteeni, ja siitä voin sitten itse nostaa. Kuulosti lähes koomiselta siinä tilanteessa, mutta tyydytti toivomukseni. Hetken siinä kätilön kuvaillessa viimeisiä ponnistuksia ja asentoovaihtoehtoja koin pientä ahdistusta. Juuri nuo hetket ovat aika paniikintäyteisiä ja kivuliaita. Jaksankohan vielä kerran..? Enköhän kestä, kun ennenkin kestin, lohduttelin itseäni. Mutta kovasti en huvita juuri noita hetkiä ennakolta muistella.

Kysyin, onko osastolla edelleen traditiona tarjoilla kuudelta aamulla äideille kauravelliä. Toki vielä on. Hymisen tyytyväisyyttä. Lämmin makea velli siihen aikaan teki aina niin hyvää. Kaikki näyttää papereiden perusteella olevan kunnossa, näytät reippaalta. Koita saada nyt kunnolla levättyä. Ei muuta kuin näkemisiin jokusen viikon sisällä!

Kotiin ajaessani huokailin tyytyväisesti katsellessani vasemmalla sivullani sinistä merta ja yhtäkkiä sinne ilmestyneitä, kauniisti vilkkuvia valkoisia purjeita. Vihertyneet ja rehevämmät tienreunukset veivät välillä todellisuudentajun. Hetkittäin en tunnistanut vanhoja tuttuja mutkia tämän muodonmuutoksen takia. Kesä on jo ihan ovella.