Herneitä ja uusia ratkaisuja

Jompi kumpi käsistä on nykyään aamuisin ihan puutunut. Sormet näyttävät välillä nakeilta.

Anoppiin ei taida sittenkään olla luottaminen alkuperäisillä suunnitelmillamme sairaalaan lähdön koittaessa. Tällä kertaa teemme itse suunnitelman B ja C. Viimeisestä kokemuksesta tiedämme, ettei tämä myönnä, jos on ongelmia suunnitelman toteuttamisessa, emmekä varsinkaan tässä tilanteessa toivo mitään äkillisiä kriisiratkaisuja yhden hätiköijän toimesta. Onneksi on muitakin kynnelle kykeneviä. Ikävä juttu toisaalta, että näiden kokemuksiemme perusteella luottamus on vähän kariutunut, eikä mummi olekaan enää välttämättä lapsille ensimmäinen hoitajavaihtoehto tarpeen tullessa. Toivottavaa tietysti, muttei enää realistista. Vanhenemisenko piikkiin? Pikemminkin tiettyjen luonteenpiirteiden ja käyttäytymiskuvioiden.

Mutta ymmärryksellä ja päättäväisyydellä se tästä. Ei syytä harmistumiseen ja kaunaan, vaikka joskus se herne ujuttautuukin hetkeksi sinne jonnekin syvälle. Helpottava aivastus, ja kyllä se siitä.