Keittopäivä

Taas yksi huonosti nukuttu yö. Lyhyet äkkisadekuurot toivat tunnelmaa muuteen ankeaan yöhön. Kukkuilin aamuyöstä kolmesta neljään. Nettikään toiminut. Vatsaan pari voileipää. Kuuden aikoihin aloin jo saada unen päästä kiinni. Seitsemältä kellon herätys ja pojan kouluun lähettäminen. Olin todella huonoa seuraa aamupalapöydässä, poika parka.

Tytön kanssa lähdimme yhdeksältä kävelemään neuvolaa kohti. Totesin, että se oli viimeinen moinen kävelytaival tässä tilassa. Liitoskivut vatsan molemmilla puolilla olivat lähes sietämättömiä. Koin tarvetta kannatella vatsaani kävellessä, muttei sekään paljon auttanut. Kätilö totesi verenpaineen mittauksen jälkeen, että kyllä siedän liikuntaa, arvot kohdallaan. Vaavi on jo hyvässä raivotarjonnassa, melkein kiinnittynyt. Kätilön rankka ote vauvan päätä tunnistellessa teki kipeää. Vauvan asennon varmistamiseksi tarjoutui tarkastamaan ultrakuvalla pään sijainnin. Vanha, lähes antiikkinen ultralaite paljastui peitteen alta. Ei mitään kovin ihmeellistä vauvastamme kuvassa erottunut, mutta pään muoto näkyi selvästi siellä, missä sen pitäisikin jo olla. Hyvä niin. Tuntemukseni hengittämisen helpottumisesta ja vatsan laskeutumisesta olivatkin olleet ihan oikeita.

Loppupäivän olin rättipoikkiväsynyt. Röhnötin milloin sängyllä, milloin sohvalla. Ruoaksi pussista kalakeittoa. Lapset hihkuivat innoissaan keittosuunnitelmista. Jotain hyvääkin tällaisissa päivissä, ainakin joillekin.