Merielämää

Veneilyretki iltasella kruunasi aurinkoisen mutta liian tehokkaasti hyödennetyn päivän. Oli sentään pyhäkin, mutta mitään sen juhlistamiseksi emme olleet vielä ehtineet tehdä. Sää suosi juuri ja juuri, koska kotiin palattuamme alkoi satamaan. Lapset olivat pirtsakoita oransseissa pelastusliiveissään. Olin järkevä ja etsin veneestä liivin itsellenikin. Sellaisen jätin mikä vastaisi nykyisiä kilojani, oikean miehen koon. En usko kykeneväni kantamaan tätä uutta painoani jos plupsahdan veteen.

Retki oli muutenkin hyvä testiajo, miten näin vain perheen kesken taklaamme maista lähdön ja parkkeerauksen. Mies oli vähän epävarma kuinka hän yksin pärjäisi kaikessa. Oli minusta nykyiset mittasuhteeni ja kuntoni huomioon ottaen kuitenkin jotain hyötyä köysien pitelyssä, veneen ohjailussa ja kannella lasten kanssa kiipeilleissä. Ehkä minusta vielä kokeneempi veneilijä kehkeytyy. Molemmat nauroimme, että taisimme unohtaa nostaa painot ylös. Sehän on kuulemma sama kuin kulkisi housun vetskarit auki jos painot ovat veneillessä alhaalla.

Tämä uusi elementti elämässämme, ainakin minun ja lapsien, on kovinkin eksoottinen ja tykätty. Miehen elementteihin se on jo kuulunut lapsuudesta lähtien. Anopin veneen lainaamiseen tuskin ikiajoiksi tyydymme. Täkäläiseen veneily-yhdistykseen ollaan jo liitytty ja venepaikka laitettu tilaukseen, josko joskus hamaassa tulevaisuudessa vähän rikkaampina hankkisimme juuri sellaisen veneen kuin haluamme. Purjevene ei nyt ihan ole lapsiystävällisin vaihtoehto, ja vaikka moottorillakin kulkee, niin kovin kitulias on tahti. Ei hiljaisessa menossa mitään haittaa muuten, mutta jos vaikka joskus Osloon asti haluaisi laineilla, niin ei ihan koko päivää tarvitsisi matkaan kuluttaa (huom. yhteen suuntaan). Tänään hiljainen tahti oli mitä täydellisin. Muita ei ollut iltasella pahemin liikkeellä. Meri tuntui ihan omalta. Kauniit rehevät kukkulat ja saarisrtoa kotiseutumme tunnusmerkkeinä. Omankin kukkulamme saatoimme löytää veneeltä tähystäessä. Huomaamme toistamiseen tokaisevamme itsellemme "me todellakin asumme täällä" siinä ihmetyksessä edelleen, kuinka paljon ihanaa uudessa asuinpaikassamme näemmekään. Toki täkäläisiä maisemia on ennenkin ihaillut, mutta nyt voi lisätä, että se kaikki ihanuus on meidän kotimaisemia. Ollapa vähän polleina!