Oma koti kullan kallis vaan aina välillä poissa paras

Pitkästä aikaa jonnekin pois kotoa. Kauas ei tarvinnut hakeutua löytääkseen luonnon rauhaan. Saimme toteutettua lapsille kovasti toivotun ravunpyyntiretken. Veneellä ei ihan heti päästykään kun huomasimme avaimen puuttuvan. Lähirannan laiturilla tarttui narun pätkään kiinnitettyyn avattuun simpukkaan yhteensä ainakin 5-6 rapukaveria. Vaikka hiekkapohja ei paljastanut veden alta alkuun kuin lähinnä kuollutta ainesta, tyhjiä simpukan kuoria, ym. vähemmän liikkuvaa, niin johan syötin luokse kampesi pian yksi kuin toinenkin nälkäinen saksipari. Voi sitä lasten riemua kun nappasi. Lopuksi ämpärin tyhjennys laiturille ja hei -heit rapukavereille. Hitaammille karkulaisille hellä pukkaus takapuoleen, jotta laskeutuvat veteen ripeämmin kun meno alkoi olla vaisumpaa auringon paahteessa.

Päivän rapusaalistuksen jälkeen kalliolle peiton päälle haukkaamaan vesimelonia. Peppu meinasi siinä puutua. Käperryin peiton kulmaan kääriytyneen tytön viereen kellimään. Veneilijä sun toinen oli leppoisasti liikkellä. Rannalla oli myös hääpari kuvattavana. Valokuvaaja hymyili minulle ystävällisesti matkallani vessaan. Masu saa huomattavasti katseita puoleensa. Joskus niistä melkein vaivaannun, useimmiten kuitenkin jaksan olla ylpeä kantamastani lastista.

--

Uusi nurmikon kastelulaite testattu ja lapset ensimmäistä kertaa kastautuneet ulkosalla. En melkein itsekään meinannut vastustaa hupia mutta täytynee odotella, että on keveämmässä kirmailukunnossa. Nyyh.

Klo 1:54

Heräsin tytön yskään. Lämmön mittaus, suppo pyllyyn ja yskänlääkettä kurkkuun. Oma nenä alkoi vuotamaan sänkyyn vihdoin asetuttuani. Nähtävästi se ainoa allergiani, ruohoallergia, alkaa jo haitata. Närästikin kaiken päällisiksi, että ajattelin tehdä stopin epätoivoisellle piehtaroinnille lakanoiden välissä. Lasi vettä mukaan alakertaan ja bloggaamalla väsyttämään tämä ihminen uuteen nukkumiskuntoon. Jokohan sänky jo kutsuisi. Silmiä kirveltää.