The hell with the belly

Ajattelin, etten tässä kunnossa jaksaisi ryhtyä kyykkimään ja rikkaruohoja nyppimään, vaikka se yksi hoitamaton kukkapenkka onkin häirinnyt jo viikkotolkulla mielenrauhaani. Kerta sen alle vielä kaivetaan se kaapelikin niin annetaan olla. Mutta kun tätä odottamista ei jaksa erkkikään, niin iskin käteni multaan ja päätin päästä eroon voikukista kertaurakalla. Ei sitä sitten osannut lopettaakaan kun vauhtiin pääsi. Oli varsin terapeuttista keskittää ajatukset ihan toisaalle, tai toisin sanoen laittaa aivot hyllylle ja pistää kädet töihin. Penkka siistiytyi huomattavasti ja siirsinpä toisesta penkasta kukkia tähän kun olivatkin istutettu vähän liian lähekkäin. Kehäkukkien taimet senkuin kasvavat ja Daliaguksen taimetkin pistävät jo päätään rohkeasti esiin.

---

Näin unta isästä. Vaihteeksi iloista, positiivista sellaista. Vaikutti iloiselta ja kiinnostuneelta, yhdessäolo vaikutti todelliselta. Olisikohan saanut joitakin viikkoja sitten lähettämäni kirjeen?

---

Hassut pienet kauppareissut iltasella kyläkaupassa ovat joskus todella tarpeellisia irrottautumaan kodista. Lastasin ostokset takakonttiin ja istuin penkille rantaan mussuttamaan Daimia. Kaksi erikoisen näköistä lintua lennähtivät laiturille. Mustaa, valkoista ja pitkät tulipunaiset nokat. Olisipa tietänyt minkä merkkisiä olivat.. Laineet liplatus, kaukainen veneen moottorin ääni ja lintujen äänet rauhoittivat mieltä. Huivia naamalla pitävä moottoripyöräilijä saapui rantaan. Kaupan parkissa auto täynnä nuoria miehiä. Hyräilin autoa ohittaessani, mutta lopetin nopeasti huomattuani auton ikkunan olevan auki ja sisällä porukkaa.

Moottoripyöräilijä laskeutuu satulalta ja riisuu huivin, kypärän ja takin. Kaksi miestä lähestyvät juttelemaan pyöräilijän kanssa. Kaikki ottavat parin metrin tähystysetäisyydeen huomion keskipisteeksi sirtyneeseen ajopeliin. Yksi kääntyy tuulta sytyttämään tupakan. Kääntyy takaisin, tuijotellaan pyörää ja rupatellaan kyseisestä objektista. Tai mistä minä tiedän mistä puhuvat, mutta koomisen tyypillistä ja ennustettavaa miesten koodikieli on. Ei tekisi mieli vielä ajaa kotiin. Tekisi mieli ajaa vuonoa reunustavalle jyrkänteelle kauemmas tieltä ja antaa silmien levätä näköalassa. Mutta olenkin säätänyt istuimen liian kauaksi rattia vatsani takia ja kytkinjalka on puutua, joten käännyn kotitielle.

Kotona yllättää siisti keittiö (oli huiskin haiskin syönnin jäljiltä ennen kuin lähdin) ja eilisistä leikeistä siistitty piha. Täällähän on kaikki mallillaan, olisi voinut nautiskella yksinäisyydestä kauemminkin. Ehkä olisi pitänyt, koska jostain keksin vääntää mielipahaa, ja loppuilta tuntuu olevan yhtäkkiä pilalla eikä minusta ole seuraa kenellekään. Olen kuin pinkeäksi viritetty nuora, persiisen ammuttu karhu. Pääsis jo synnyttämään ja lomalle sairaalaan. Kuulostaa kyllä totaalisen sairaalta!