Meidän aamut

Arkiaamuista selviytyminen on oma hulabaloonsa. Kolmen eri tahtiin heräävän lapsen pukimiin saaminen ja syöttäminen on oma tehtävänsä. Herätyskello on upea keksintö, koska kahden vanhemman lapsen herättäminen onnistuu onneksi sillä. Vauva oli rinnalla kun kuulin ensimmäisen kellon soivan. Selvästi esikoisen, koska se sammutettiin aika pian. Seuraavaksi soi toisesta huonesta. Se piipittää kauan, sammutetaan tai sammuu, ja yrittää uutta herätystä. Vauva nukahtaa rinnalla, siirrän varovaisesti sänkyynsä ja lähden tarkastamaan heräämisstatusta. Esikoinen on hyvässä vauhdissa aamutoimissaan (aivan muuta verrattuna vuosi taaske päin), mutta kakkosen huoneessa on pimeää ja sieltä kuuluu tasainen tuhina. Toivotan hyvää huomenta ja räpsäisen valot päälle. "Väsyttää niin". "Tiedän, niin muakin." Kun lapset ovat päässeet hyvään alkuun aamupalan syömisessä ja itse olen heittänyt jotain suuhuni, menen yläkertaan nostamaan hilpeällä tuulella heränneen vauvan sängystään ja hoidan tämän uusiin vaippoihin ja vaatteisiin.

Olemme aikaistaneet herätystä nyt puolella tunnilla, ja se on tehostanut huomattavasti aamutoimia, tai toisin sanoen, antanut paremmin aikaa lapsille selviytyä toimistaan ilmaan jatkuvaa nalkutuksen tarvetta ja siten säästänyt meidän vanhempienkin hermoja. Minä pääasiallisesti joudun yleensä hoitamaan lapset kouluun ja hoitoon, sen päälliseksi sitten vielä vauvan hoito ja mukaan raahaaminen. Mies lähtee töihin jo ennen meidän muiden heräämistä. Niinä päivinä kun mies työskentelee kotona hoitaa hän kuskaamiset. Onneksi niitäkin päiviä mahtuu joskus viikkoihin useampi. Tällä viikolla mies työskentelee asiakkaalla kaikki päivät.

Pihalle hinautumista on myös pitänyt aikaistaa, jotta auto saadaan hyvissä ajoin lämpiämään ja esiin lumen alta. Eilen satoi paljon lunta ja takapihallekin ilmestyi hieno lumilinna.

Olo on valtaisan helpottunut ja sydämen syke tasaantuu kun suljen perässäni päiväkodin oven. 5-vuotias keskimmäinenkin sai vihdoin kauan odotetun osapäiväpaikan päiväkodista, joten pakattavia ja saatettavia/haettavia lapsia on yksi enemmän. Aamurumban jälkeen ajan vauvan kanssa kotiin, ja tissitellään viimeksi kesken jäänyt alkupala loppuun ja syötetään aamupuuro. Kun vauva on leikkinyt itsensä väsyksiin ja olen nukuttanut sen terassille vaunuihinsa on vihdoin aika raivata keittiö siistiksi ja tuulettaa ja pedata makuunuoneet ja hoitaa muut hoitamattomat kotityöt, tyypillisesti se ei-koskaan-loppuva Pyykki.

Nyt on se parahin kotiäidin henkireikä. Sitä ennen olen järjestellyt hoitamattomia papereita. Roskapaperit lajiteltu omaan pinoonsa lattialle, teepussi heitetty kasan päälle muistuttamaan pinon seuraavasta määränpäästä. Josko tänään saisin aikaiseksi soittaa sen silmälääkäriajan lapsille ja viimeisteltyä tytön kouluun kirjautumispaperit. Niin se keskimmäinenkin aloittaa ensi syksynä koulussa.. Lapsuus etenee loppujen lopuksi liian lujaa, vaikka kotokasvatukseen on investoitu vuosia.

Hups, aika kiitää. Klo 11.00 kahvitellaan naapuriäitien kanssa vauvojemme kera. Tällä kertaa kahden talon päässä meidän talosta. Meitä on kolme äitiä, yksi ihkanorjalainen, toinen ruotsalainen, ja minä outo tumma suomalainen. Minä ja norjalainen ollaan aika lailla samalla alalla, se ruotsalainen on sistustussuunnittelija (Ikealla), mikä totisesti näkyy hänen kotonaan. Ruotsalaisen vauva on esikoinen, norjalaisella toinen ja minulla kolmas. Meistähän pitäisi keksiä joku suomalais-norjalais-ruotsalaisvitsi.. Norjassa ovat tavallisia norjalais-ruotsalais-tanskalaisvitsit. Suomessahan se kolmas osapuoli on venäläinen? Jään pureskelemaan jotain muhevaa vitsiä meistä kolmesta, tai taidankin ottaa ehdotuksen mukaani ja heittää sen kahvipöydälle!