Foreldresamtale

Tänään oli vihdoin se opettaja-vanhempidialogi sitten, oli nääs lykkääntynyt pojan vesirokon takia myöhemmäksi. Olipa kaikin puolin positiivinen tapaaminen. Olin kovin utelias kuulemaan miten koulussa menee, koska lapsen versioista ei kaikki aina niin kristallinkirkkaasti selviydy. Totta kuitenkin on ollut mielikuvamme siitä, että koulussa viihdytään, kavereita piisaa ja lukuinto on puraissut nyt oikein olan takaa. Kaiken maailman putelot, mainokset ja isot tekstit luetaan tullessa kuin mennessä. Varsin positiivista oli kuulla, että poika on aktiivinen ja innokas osallistumaan. Eilisen pienen luokan edessä esiintymisen (tuodun esineen esittelemisen) oli poika kuulemma hoitanut rohkeasti ja ylpeästi. Opettaja ihmetteli ääneen hänen hienoja piirustuksiaan ja ideoidaan ja asioita, joita poika kertoilee, jollaisia tietoja kuulemma ei odottaisi ikätovereilta. Puheliaisuutta ja luovuutta riittää, minkä opettaja näkee myönteisinä ja asioina, joskin, kuten kotonakin ollaan huomattu, nämä ominaisuudet onnistuvat joskus myös häritsemään keskittymistä ja aikaansaamaan enemmän ja vähemmän merkittäviä unohduksia.

Hiottavia asioita oli säähän sopivan pukeutumiskoodin seuraaminen, kärsivällisempi tehtävien hoitaminen ja jutustelun vähentäminen tuntien aikana. Vaatteista ollaan kotonakin väännetty viime aikoina riittämiin saakka. Pojalle merkitsee enemmän se, miten värit ja tyyli natsaa kuin säähän ja lämpötilaan vaatetuksen suhteuttaminen, ja vaihtelua toivotaan sitten jatkuvasti - joka päivä pitäisi kokeilla toista takkia tai lakkia. Lähdöt pitkittyy ja raivostuttaa nimenomaan näiden vaatimusten takia. Olen ajatellut ratkaista ongelman karsimalla olennaisesti vaatevalikoimaa ettei mene pieni pää sekaisin nähtävästi liian suuresta valikoimasta (pari lakkia, yksi takki). Alkkareidenkin väriä jäädään joskus miettimään, ja siinä on äidin kärsivällisyys pian rankasti koetuksella.

Mutta oi, niin ylpeä ja onnellinen olen tästä lapsestani. Aivan mahtavaa seurata huimaa kasvamista ja uusien taitojen karttumista.