Jumittaa

Löysin itseni töllöttämästä vanhaa suomileffaa jossa näytteli Tauno Palo, ja jäin seuraamaan tapahtumakulkua. Elokuva käsitteli naisten äänioikeuden saavuttamista edeltävää aikaa eduskunnan palvelustytön näkökulmasta. Sen kummemmitta analyyseittä, jäin jumittamaan telkan ääreen. Minulla oli ennen tapana katsoa oudoin nostalgisin mielin mustavalkoisia SF-filmejä ikään kuin leffat olisivat heijastaneet jotain edellisestä elämästäni, tai sitten olen vain sellainen romantikko. Nähtävästi viimeistä.

Meinaan muuten jatkuvasti näpyttää ääkkösille pilkkuja erikseen tottumuksestani näpytellä norjalaisella näppikselläni. Tässähän nyt ääkköset ja öökköset on valmiina mutta sormet hakevat muualle. Jumittaa.

Opin tuon ilmaisun nuorekkailta eli nuorilta siskoiltani. Apropos uudet ja vanhat ilmaisut, kirjoitin äskettäin ilmaisun ILMAUKSENA! Ilmaisu sai aivan uuden ilmavan ulottuvuuden. Hoono soomi, voi kökkö tätä kielitaitoa. Jumittaa, ihan oikeesti. En enää muista mitä piti kirjoittamani noista ilmaisuista. Palaamme asiaan kun jumittamismoodi on tällä kielikipuisella (ihan oikeesti) ihmisellä hellittänyt.

Ja tämä ei ollut kännibloggaus, koska en kännää, koskapa minun ei tarvitse. Olen hullu ja suht estoton muutenkin (sopivassa seurassa). Siitä todisti vanhan yläastekaverin kanssa käymäni muistelot tänään. Me olimme itseasiassa muinoin aikamoinen hölöttävä ja hassutteleva parivaljakko. Muistui myös mieleen miten olin tehnyt tuttavuutta tämän kanssa ensimmäistä kertaa. Olin kuulemma kysynyt jotain aika henkilökohtaista mutta ajankohtaista kyseiseen (teini)ikään liittyvää heti kättelyssä, mutta onneksi ystävä pitikin siitä enkä ollut karkoittanut tätä uteluillani. Minulla oli jännän toimiva tapa testata intimiteettiä uusien ystävieni kanssa. Useimmiten se toimi lähestyttävästi, koska minulla ei ollut estoja vastata omasta puolestani samaisiin kysymyksiin.

Hauska tutustua. Käytättekö rintaliivejä?