Tuttui makui

Se on niin kieltä ja aisteja lepuuttavaa olla vahassa kotomaassa. Maistella tuttuja makuja, lepuuttaa silmiä tutuissa maisemissa. Itseasiassa kummallisen normaalinoloista ikään kuin mitään ei olisi ehtinyt tapahtua tällä välin, mutta toisaalta se vanha elämä niin kaukaista, ja nykyinen elämä tällä puolen vierailijan roolissa sopeutumista vaativaa. Ennen olin tämän huoneiston asukas, nyt siinä vieraileva, ja vaikka kuinka olisi oikeus vaikka hakea jääkaapista palasta tai käydä siellä tai täällä, on se nyt jotenkin niin paljon suunnitelmallisempaa.

Matka meni muuten kolmessa loikassa sen sijaan että se olisi voinut tehdä kahdessa loikassa. Suureksi yllätykseksemme (ei olisi pitänyt olla viimeaikaisten Gardemoenin lentokentän uutisten perusteella) eka lentomme ilmoitettiin peruutetuksi saavuttuamme lentokentälle klo 8.00 aikaan torstaiaamuna (herätys klo 5.00!) . Jouduimme odottamaan hikisen tovin uuden lennon varaamista, mutta onneksi saivat sen jo tunnin päähän johon kiidin kaksi lasta kintereilläni ja vauva liinassa, läpivalaisun läpi kenkien riisumisineen ja irtotavaroiden laatikoimisineen, 16 lipun nippu kädessäni. Niinpä, neljä henkilöäa, kolme lentoa (Tukholman kautta), eli 16 lippulappusta. Lykkäsin ne aina tarkastajien käteen yhtenä hikisenä kasana ja pyysin silmiäni räpsytellen vauvaa sylissä heijaillen, että olisivat ystävällisiä, ja etsisivät oikeat liput jatkokäsittelyyn.

Selvisimme matkasta kiitos suojelusenkelien. Yksi oli niin ystävällinen ja nosti tietämättömästi pudottaneeni lipun lattialta ennen keskimmäisen lennon lipputarkastusta, ja samainen enkeli sattui istumaan edessämme, ja tämä tarjosi tyhjän ikkunapaikan tytölle ja piti tälle seuraa lennon ajan. Vauva nukahti onneksi kaikilla lennoilla syliini, luojan kiitos, muuten ei olisi varmaan syömisestä tullut mitään kun joka paikkaan olisi tartuttava tai kurkoteltava ja asioita räplättävä tai ravisteltava.

Ihana nähdä vanhoja ystäviä, perhettä. Eilen loma alkoi tuntua lomalta kun pääsin kampaajan käsiteltäväksi ja sain karvat uuteen uskoon, ja tänään shoppailun ja tuttuja kotikatuja tallustelemisen ansiosta. Annoin suuren luottamustehtävän pikkusiskolle ja tämä sai siistiä kulmakarvani uuteen uskoon. Ja siinä hän onnistui. Näppärä kun on käsistään kakenlaisessa. Itse kun en koskaan jaksanut tai uskaltanut tehdä niille sen enempää.

Vanha yläasteen ajoilta tuttu ystävä soitti yllättäen ja sovimme treffit perjantaille. Tunnistin tyypin naurusta heti puhelimessa. Muistui mieleen hyvät juttumme ja yhteisen huumorimme takaisilta ajoilta. Miltähän nyt tuntuu läpän heitto näin monen vuoden jälkeen, muuttumisen, varttumisen..? Jää nähtäväksi ja kokeiltavaksi.

Odotan oman kullan tuloa. Kainaloon pääsemistä ja omia juttujamme. Enää kolme päivää.