Scheduling

Enää neljä päivää Suomeen lähtöön. Lapset ovat tällä kertaa kyenneet hienosti arvioimaan itse kuinka monta yötä lähtöön on. Joka aamu seinällä olevan kalenterin ruutuja lasketaan hartaasti, ja välillä väännetään siitä, kuka se nyt laski tällä kertaa oikein. Vähän kaikesta keksitään nykyään nahistelun aihetta.

Tämän viimeisen viikon aikataulun hahmottaminen alkoi jo tänä iltana. Olen perunnut ja paikannut tapaamisia. Kummasti näitä sosiaalisia rientoja jaksoi mahtua ensi viikolle. Huominen naapuriäitideitti peruttiin sairastelun takia, tai siirsin sen tiistaille, tulkoon ken kykenee. Erään amerikkalaisen uuden tuttavuuden kanssa ollaan jo kolmisen viikkoa imoiteltu puolin ja toisin suunnitelmistamme ja etsitty mahdollista saumaa tavata. Kutsuin tämän huomiseksi meille kaksosineen, ja nyt aikataulut meni onneksi yhteen. Tuntuu, että kuluneen vuoden aikana uudessa kotipaikkakunnassamme olen tehnyt useampia tuttavuuksia ja monen kanssa on ollut tarkoitus tavata, mutta aika on vain kiitänyt ohi ja nimi-, osoitelappuset kummittelevat velvoittavasti kalenterin välissä. Tiedän kuitenkin, että kun en luovuta ja vihdoin saa aikaiseksi uhrata aikaa uusille tuttavuuksille, elävöittää se mukavasti tätä arkea ja hyvässä lykyssä laajentaa tuttavapiiriä ihan pysyvästikin.

Poika myös muistutteli minua siitä, että koulukamu pitäisi kutsua yhdelle päivälle ennen lähtöämme. Niin ensi viikkokin on jo suunnitelmiltaan lähes paketissa. Pitäisi myös muistaa pakata pahjoja, pestä viimeisiä pyykkejä ja hahmotella mitä kaikkea mukaan. Elukitkin on luovutettava hyvissä ajoin hoitoon. Onneksi täällä löytyy hoitopaikka kaneille tuttavaperheestä samalta paikkakunnalta ja kalamaljaa saa hoitaa naapurin vanhempi pariskunta. Tuttavaperhe ovat myöskin kaniystäviä ja heillä hieno kanitarha pihassa. Kaupungissa kanien lomahoitopaikan jarjestäminen oli paljon mutkikkaampaa, koska hoitopaikka saattoi löytyä kauempaa ja jonkun teinitytön pienessä kämpässä kanien asuttamisesta sai pulittaa aikamoisen summan vaikka ruoat ja kuivikkeet oli tuotava itse.

Asia toisensa jälkeen vahvistaa siitä, että olemme päätyneet oikeaan paikkaan. Kanihörhöilyni on vain yksi todiste siitä, että minussa asustaa maalaissielu. Ei kuitenkaan ihan erakko sellainen, mutta ei ainakaan täysaikainen kaupunki-ihminen. Tämä seutu on sopiva paikka noiden välimuodolle, joka kaipaa ihmisiä lähelleen, mutta silti sen oman tonttinsa, ja sopivasti palveluja ja kulttuuria, ettei ihan takapajulaksikaan voi kutsua. Suurempien kulttuurielämysten ja sivistyksen kaipuussa suuntaa vain katseen sen rannan suuntaan, missä näkyy eniten rakennuksia ja valoja. Holmenkollenkin näkyy meille pienenä valkoisena liukumäkenä kun oikein tarkkaan katsoo.