Vuoden eka bloggaus 20 päivän viiveellä

Onnistunut, sosiaalinen, virkistävä, väsyttävä, hektinen, rauhallinen joululoma jo hyvän aikaa takana. Näin ahkerasti uuden vuoden bloggaus siis käynnistyi. Lupaan parantaa tapani, uskottehan?

Siippa lentää tällä hetkellä kohti Islantia ja sieltä amerikkoihin Orlandoon. Tiedossa reilu viikko ilman omaa kultaa ja perheen iskäpappaa. Toivottovasti selviämme. Emmeköhän. Vaikka takana pari pitkää viikkoa pitkine päivineen. Vuosi lähtenyt kiireisesti käyntiin niin koti- kuin työrintamalla.

Viime aikoina ilahduttanutta
- lumisadetta, lumisadetta, lumisadetta ja valkoinen talvi
- lumitöitä joista seuraa virkistävää liikuntaa ulkoilmassa
- inspiraatio suunnitella ja järjestää pieni hyväntekeväisyystempaus helmikuulle
- kuluneen vuoden aikana kehittyneen ystävyyden hellimistä, joskin fyysisen eroamisen surulla; ystäväperhe muuttaa takaisin Suomeen
- oman pesän koristelua ja järjestelyä miellyttävillä tuloksilla
- vauvan liikkumaan ja puhumaan opettelemisen iloa. Sana "isi" tunnistetaan ja siihen reagoidaan ssss-suhinalla (ja vasta 7-kuinen!)
- Esikoisen toivomus aloittaa rumpujen soitto näyttää toteutuvan

Viime aikoina järkyttänyttä
- Miehen eilinen kolari. Onneksi lievin vahingoin. Säikähdyksellä selvittiin.
- Aina vain koveneva julkisuus ja jopa viihteen lisääntyminen järkyttävistä, surettavista, anteeksiantamattomista lasten kohteluista ja kohtaloista maailmalla. Laittaa tiukentamaan suojelevan siiven otetta omien lasten yllä.
- Yhä masentavampi ja huonompi tv:n ohjelmavalikoima. Hyvät, viihdyttävät, työllä ja ilolla valmistetut viihdeohjelmat tai laadukkaat dokkarit kadonneet jonnekin reality-sitä-sun-tätä-kökön varjoon. Telkkarin avaaminen nykyään saa aikaan vain masentavia, yököttäviä tai järkyttäviä kokemuksia, eikä aikoimuksenani ole jäädä koukkuun turruttamaan emootioitani. Toivon niiden järkyttämistä laadukkaalla tiedollisella ja pohtivalla mediatuotannolla, en mässäilevän viihteen muodossa.