Back to my base!

Dodiin, rakkaat ystävät, lukijat, kävijät. Jätän Bloggerin kämppäni ja kannan kimpsuni ja kampsuni vanhaan Perherumban kotiini, jossa olen jo ehtinyt käydä tekemässä pientä remonttia. Tänne en osaa linkittää tämän taitavammin

http://www.schulzmedia.no/mei/perherumba.htm

mutta jaksavaiset kopsaavat ystävällisesti ja jaksavaisesti ylhäällä olevan rivin ja syöttävät sen Exploreriin tai muuhun vastaavaan, ja olette täten tervetulleita nykyiseen majaani (jossa huom. linkitän paremmalla menestyksellä). Kahvi on kuumaa, ja taustamusiikkina soi tänään ja tulevina päivinä kuuma tango, lupaan sen.

Jos ongelmia ulko-ovella, niin heittäkää www-kynnysmatto menemään, niin saattaa luistaa paremmin. Serveri-palvelijallamme on pieniä ylläpito-ongelmia parhaimmillaan eikä harja ihan luista.

Bye bye and see you over there!

En mää taira..

sittenkään jatkaa täällä Bloggerilla. Jahka saan tuon ftp:n toimimaan taas koneella niin palailen mieluusti vanhaan blogiini päivittelemään. Alkoi tympimään tämä tiettyihin kaavoihin ja ulkoasuun jumittuminen täällä, enkä ole mitenkään saanut aikaiseksi selvittää itselleni edes miten linkittää tekstiä tai muuttaa tekstin ulkoasua. Tyhmä minä. En vaan mitenkään saanut Post Editoria näkyviin ja html-koodaaminen ei ole mun juttu. Eli vissiin helpompi juttu tuo vanha systeemini sittenkin.

Jotenka, ilmoittelen teille arvoisat lukijani milloin takaisin muutto tapahtuu, ja saatte TAAS linkittää uusiksi linkkilistanne, ja toivottavasti tällä en onnistu karkoittamaan teitä. Huomasin, että Blogilistalla edelleen vanhalla blogillani (Perherumba) on enemmän lukijoita kuin tässä uudessa osoitteessa (Rumba called perhe), vaikka vanhassa blogissa on paikat ehtinyt jo pahasti pölyyntymään, eli mitään ei siellä tapahtunut. Kyse kenties laiskemmista linkittäjistä mutta edelleen perherumbassa vierailevista? Toivoo ainakin uskoa.

Innolla olen pitkästä aikaa päivitellyt kotisivuja ja funtsinut vanhan blogikodin uudelleenjärjestelyä. Keep tuned, friends. Päivitysten julkaiseminen ei vain vielä onnistu kun serverissä tökkii joku, joten miehen viimeistelevää näppäilyä odottelemaan kunhan serverikamusta annetaan lisäohjeita.

Rasti ruutuun, yksi aamu pois

Olen huonoa seuraa ennen aamun sarastusta. Vaikka nyt on mahdollisuus viettää rauhaista aamiaista puoliskon kanssa kaksistaan, niin on se vaan vaikeaa olla säteilevä. Niin se on aina ollut. Varoitinkin siippaa, ettei minulle tarvitse kauheasti puhella niihin aikoihin. Tämä on selvästi ottanut asian huomioon. Hyvä sauma tosin kasvattaa kärsivällisyyttä.

Leiväpaahdin sylkäisi leivät sisuksistaan. Mies oli nousta toiselta puolelta pöytää. "Anna mä otan ne. Ihan tarpeeksi jo tässä trafiikkia", piti minun vielä sähistä.

Vauva ei antanut nukkua pieniä lisäunia tällä kertaa. Muuten ei valittamista, nukkuu nyt yöt putkeen ilman välitankkauksia. Valtava helpotus.

Jostain irtosi lisäenergiaa. Esikoinen sai tukanleikkuun puoli tuntia ennen lähtöä, ja vaikka tämäkään ei ollut aamusta hehkeimmillään, niin puimuroinnin ja suihkun jälkeen oli ihan uusi pieni mies. Itsetuntoa ainakin 50% ekstraa ja täynnä iloa ja hyvää oloa.

Tästäkin aamusta selvittiin, vaikka kurkkua kuristi eilen ajatellessa talviloman päättymistä ja arkeen palautumista ja aamuista selviytymistä ilman iskäpappaa.

Piipahtaminen vanhassa elämässä

Vanhan kotiseudun pulkkamäessä tuuli suoraan vastaan. Kylmä tuntui luissa asti. Kaipasin kovasti välihousuja etenkin reisiä lämmittämään. Vauva ei tykännyt viimasta ollenkaan, ei edes rattaiden ja paksun makuupussin suojasta. Mäenlasku päättyikin pitkälti näistä syistä. Kyläpaikan pienin pissi housuunsa, mikä onneksi aikaisti myöskin sisälämpimään palaamista.

Olimme helppoja vieraita kun meille ei tarvinnut laittaa ruokaa. Mukavaa, että yhteys entisiin naapureihin on säilynyt.

Tuntui hyvältä palata kotiin ja todeta, että nykyinen elämä ja kotipaikka on kaikin puolin mukavampaa, vaikka ei entisessä elämässäkään ollut paljon valittamista. Kerrostaloasumiseen ei totta vie ole enää palaamista.

Sisäinen remontti

Juhlapyhät vietetty. Takana koristusta, leivontaa, lahjoja, vieraita, herkkuja, hyväntekeväisyyttäkin tällä kertaa. Viimeisin myös keskeinen osa ajan henkeä.

Olemme siirtyneet itsestä irrottautumisen aikaan, jota ilmennän mm. paastoamalla. Tekee hyvää kehollekin, kuonat liikenteeseen noin ruumiillisestikin. Näin kolmantena päivänä paastoaminen luistaa jo suht huomaamatta. Joka vuosi saa yllättää itsensä, että kaikesta käsittämättömyydestä huolimatta se onnistuu ja vaikka olisi kuinka vähän orientoitunut tähän arjen toimintoja mullistavaan vetoon, niin se osaa pian jo tuntua hyvältä ja monella tasolla uusia voimia vapauttavalta eleeltä.

Tämä on aikaa jolloin haluan tarkastella itseäni ja tehdä muutoksia ajatteluuni ja tapoihini. Elämäntaparemonttia vähän kaikilla tasoilla. Luulenpa, että monessa uskonnossa paastoamisen juju on pitkälti tässä. Suoda edes yksi tehtävälle nimetty aika vuodessa, jolloin oma luonne ja elämäntapa laitetaan oman suurennuslasin alle. Ulkoiset keholliset tarpeet saavat väistyä ja sisäisen minän ravitseminen alkaa. Kenties tämä on todella keskitetysti välillä tarpeen jotta sisäinen remontti voi alkaa tai jatkua tehokkaampana.