Elämää hetkessä sekä jatkossa

Poika ponkaisi tällä kertaa ylös ilman herätystä, minuutti ennen herätyskelloni soittoa, klo 6.50. Meidän aamuvirkkumme. Tavallisempaa on kuitenkin mennä silittelemään ja suukottamaan sikeästi nukkuvaa lasta hereille, joka tarvitsee venyttelyyn sen viitisen minuuttia ainakin. Itse tarvitsen sen kymmenisen minuuttia, että seitsemältä olen siinä kunnossa, että voin puolestaan herättää pojan. Mies on yleensä jo lähtölukemissa noihin aikoihin. Tyttö saa onneksi nukkua sikeitä niin kauan kuin haluaa.

Aamu kului vilkkaassa yhteydenpidossa ja matkaa suunnitellessa. Helsinkimatkamme näyttää sittenkin onnistuvan maalis-huhtikuun vaihteelle. Siis toisin sanoen, onnistuu. Liput on jo varattu ja maksettu. Kuinka helppoa tämä nykyään onkaan. Kaikki onnistuu kotipäätteen äärestä. Suurin pähkäilyn aihe oli hyvän ajankohdan ja lastenhoidon järjestäminen. Olipa tehokas olo kun onnistui käymään kirjeenvaihtoa kolmen ihmisen kanssa yhtäaikaa. Siippa oli oikein mielissään että sain järjestettyä matkan. Osuu vielä rakkaan syntymäpäivälle.

Tämän talven pakkasennätys, -12 C! Mutta ei purrut luihin asti koska viima onneksi hellitti. Itseasiassa, mieleni teki ulos tänään. Tytön kanssa tehtiin lenkki metsään. Huomaa, että kasvavan ruhoni kantaminen alkaa olla vaivalloisempaa. Hengästyn tavallista helpommin. Ei kai ihme kun sydän pumppaa sen jonkun 25% prosenttia enemmän verta istukalle ja tuota painoakin on kertynyt lisää. Mutta raikas ilma piristää ja antaa lisää energiaa joka kerta ulkoillessa. Pitäisi harrastaa useammin.

Kasattiin pieni maja kuusenoksia puiden lomaan kasaamalla. Sitten kotiin odottamaan poikaa koulusta ja piknikkorin laittoon. Pojan tultua palattiin majalle ja popsittiin keitettyjä kananmunia, juustonäkkäriä ja juomaksi lämmintä kaakaota metsämajassamme. Tunnelmallista. Pienen kynttilänkin sytytimme. Kummastelimme kummallisia jalanjälkiä lumessa. Olisivat voineet olla isomman koiran, mutta ihmisen jälkiä ei ollut niiden tuntumassa, ja niissä oli jotain sorkan tapaista. Olisikohan sittenkin olleet kauriin jälkiä. Jäimme leikkimään mielellämme sillä ajatuksella.

Voehan omena

Tädiltä tuli huomaavainen viesti ja korjaus: Siemenet kylvetään ja taimet istutetaan. Auvoisia kevätkylvöjä! Kiitän korjauksesta ja kannustuksista. Kyllähän tuo ero käytännössä tiedetään, mutta voi tätä ruostuvaa hoonoa soomea. Kukkuilen aamuyöstä - klo on 4:44 - omppua haukkaillen koneen ääressä kun en saanut unta. Heräsin siipan hellään silitykseen, joka oli tarkoitettu pysäyttämään kuorsaukseni (!) Nii-in, sellainenkin on tullut nyt kuvioihin. Kun itse nukun sikeitä, pidän vierustoveriani hereillä raskaalla hengitykselläni tai kuorsauksella, ja kun tämä vihdoin saa unen päästä kiinni ei systeemini osaa enää vaihtaa lepovaihteelle vaan alkaa mieletön ajatusten laukka ja kääntelehtiminen ja siitähän herää vauvakin, ja liikkeessä ollaan molemmat. Omituisinta on se, etten koskaan ole kuullut omaa kuorsaustani ja sitä on herätessä todella vaikea uskoa. Luulisi nyt kurkun olevan kuivana tai herkkänä, tai heräävänsä välillä omaan kakomiseen, mutta ei. Asia on totaalisesti kontrolloimaton, nolottava tosiasia. Gee, and so ladylike

Ai toukokuu vai?

Menin hajamielisenä kirjoittamaan päiväykseen toukokuun. Siitä sen taas näkee, että elän toiveikkaasti tulevaisuudessa. Olisikin 15. toukokuuta, laskettuun aikaan vain pari viikkoa, eli anytime voisi jo synnyttää. Olisin jo niin valmis putkauttamaan kaverin ulos, mutta odotellaanpas kärsivällisinä vielä hetkinen.

Sain kuin sainkin juuri aikaiseksi kasvimaan toisen puoliskon siivoamisen. Edelleen pienellä käsihakkuullani. Onneksi kyseessä ei ole kuin 3m x 2m kokoinen palsta. Löysin mahtavan pitkän kastemadon - ainakin 20cm - ja sitä jaksoimme lasten kanssa kiehtoutuneina ihmetellä. Revin surutta mullasta kurkoittelevat vähemmän kutsutut taimet ja viime kesästä jääneet mansikoiden silmuja orastavat rönsyt. Jotkin juurikoista olivat melkoisen kokoisia tai pituisia. Yhden ison revin ärjäisyn säestämänä ja naapurinsetäkin taisi yhtyä ääntelyyn kiskomistani kannustaen. Pariskunta hörppi kahvia pihassaan ja seurasivat uteliaina aherrustani. Toivon mukaan jotensakin ihaillen kuin pilkaten. Naureskelivat pojan kommenttien perään kun tämä kiikutti innokkaana postia minulle ja esitteli tietävästi taloesitettä. Siinä äiti taloja katseltavaksi, siltä varalta vaikka että tämä talomme joskus palaa.

En malta odottaa että pääsen istutus - korjaus: kylvötoimiin. Olen jo ostanut herneiden, ruohosipulin, salaatin ja porkkanoiden siemeniä. Pitäisi kysyä saksalaiselta naapurinsedältä vinkkiä millaista lannoitetta pitäisi hankkia. Samainen setä on myös tarjoutunut auttamaan kahden sairaan luumupuun hakkuussa. Harmi että lasten kiipeilypuut joudumme poistamaan, mutta onneksi metsää tässä riittää, ja seuraavaksi pohtimaan minkä puun istuttaisi seuraavaksi. Omppupuu olisi kyllä kiva.

Naapurintäti kertoi että hänen ollessaan nuori äiti, talossamme asui heidän naapureina 5 hengen perhe. Huomasi kanimme pihassa ja kertoi, että samaisella perheellä oli aikoinaan myös ollut kaneja. Talomme näyttää vetäneen puoleensa samaiset kuviot asukkien elämäntavoissa. Rupesi kiehtomaan absurdi ajatus tai myytti siitä, millaisia henkiä talossamme sen elämän syklin perusteella olettaisi olevan. En minä muuten moiseen puppuun usko, mutta ajatuksella oli hauska leikitellä.

Tyttö leikkii naapurissa uuden ystävänsä kanssa. Poika kolistelee legoilla kerrosta ylempänä. Rento sekä tuottoisa päivä ollut tähän asti. Nyt annan kuitenkin kehon levätä ja jätän suuremmat fyysiset aherrukset tältä päivältä. Selkä vähän vihoittelee ja supistusten kaltaisia on vihjaillut.

Kevään väsyttämiä ja piristämiä

Pahoitteluni pitkästä tauosta. On vain tuntunut olevan parempaa tekemistä kuin tänne kirjoitteleminen viime aikoina. Kevät on saanut liikkeelle ja sitä mukaa myös väsähtämään ja rajoittamaan yritteliäisyyttä tällä saralla. Jotain menneestä kuukaudesta mainiten; Rentouttava Helsinkiloma takana. Pienet elämykset olivat tärkeitä. Yksi niistä oli Aitojen Suomalaisten Lihisten maisteleminen kauppatorin teltassa, jälkiruoaksi hillomunkkia. Käveltyä tuli niin paljon että ensimmäistä kertaa elämässäni havaitsin turvotusta jaloissani. Siis tällaisena odottavana tapauksena. Muoto alkaa olla aika uhkea. Vain puolitoista kuukautta jäljellä mutta elämän pisimmiksi viikoiksi taitavat osoittautua..

Kevään tulo ja pihamaan kuivuminen innosti puutarhatöihin. Kyllä ne kädet aina jossain vaiheessa kevättä alkavat syyhyämään ja kaipaamaan multaan kaivautumista. Huomaa myös, että joitakin olennaisia puutarhavälineitä puuttuu. MInulla on jo suunnitelmia oman pienen kasvimaan suhteen, mutta kuokkaaminen ja vanhojen juurien poistaminen pienellä käsikuokalla oli rankemman lajin tehtävä. Rehkin kuitenkin sen minkä jaksoin. Haravoin myös vanhan kukkapenkan ja pihamaan siistiksi ja istutin pääsiäisliljoja ja muita ilahduttavia minulle suomeksi nimettömiä kukkauksia keittiön ikkunan alla olevaan kukkapenkkaan. Tiistain urakoinnin perään meni keskiviikko toipuillessa. Olin ihan rikki kyykkimisestä ja selän taivuttamisesta. Perslihakset ovat myös mukavan arkoja. Paino etumustossa rasittaa ihan eri tavalla vanhoja tuttuja lihaksia. On vain pakko nyt lykätä asioita ja odottaa siihen asti kunnes jaksaa taas lisää. Päivän tahti ja menot pitää nyt sopeuttaa tähän nykyiseen kuntoon ja jaksamiseen. Lapsille alkaa olla tuttu juttu että äiti tarvitsee päivittäin ainakin yhdet pienet torkut sohvalla. Leporauha on minulle suotu. Toisiaan hyssytellen on siirrytty yläkertaan leikkimään. Korkeintaan on käyty asettamassa äidille omistettu piirustus päälleni tai hellästi availemassa luomiani ilman suurempaa reaktiota - tai suukottelemassa poskiani. Tällaisten hetkien jälkeen olen ollut havaitsevinani, että minulla on mitä ihanimmat lapset.

Kevään valo ja lämpö on myös kutsuneet monet muutkin kotikadun asukit ulos hoitamaan pihaa tai tuomaan erinäiset puuhansa ulkoilmaan. Lasten kautta olemme tutustuneet moniin naapureihin. Välittöminä ja uteliaina ovat jututtaneet setiä ja tätejä, ja selkeästi elävöittäneet kotikatumme elämää. Luulen heistä olevan enemmän iloa kuin vaivaa ikääntyneemmille pariskunnille. Pyöräilykelien alettua on muitakin lapsia ilmestynyt kadulle ja kotiovellekin kyselemään lasten perään. Mukava seurata uusien ystävyyksien muodostumista.

Niin se valo ja lämpö vaan siirtää positiivisuuden varjoisampiinkin nurkkiin ja mielen hautuneisiin sopukoihin. Lämpimällä seinustalla pörräävien ja parittelevien kärpästen surina on sielua nostattavaa musiikkia korville. Siinä pörinässä on pitkästä aikaa elämässäni taas jotain taianomaista. Viimeksi ihan lapsena muistan jotan samanlaista mökkeilyajoilta. Taidan elää taas elämäni onnellisimpia aikoja

Lisääntymispuheiden jatkoheijasteluja

Poika osoittaa siemeniä kurkkuviipaleessaan ja kysyy: "Äiti, ovatko nämä kurkun siittiöitä?"