Jospas minä kissan saisin...

Iski kamala hinku omistaa taas kissa. Paistatellessamme viikonloppuna terassilla tepasteli vaaleantoffeenruskea, vielä pennun oloinen kissa pihaamme. Houkuttelimme sen leikkimään kanssamme. Sai lipaista vähän maitoa lautaselta. Oli niinkin rohkea että eksyi hetkeksi sisään ja alkoi nuuhkimaan paikkoja. Sitten olikin vaikea päästä kaverista eroon, eikä ihme, olinhan lasten kanssa sen sydämellisesti ottanut vastaan ja erehtynyt jopa ruokkimaan. Mutta noin vierailevaksi tähdeksi ja kunnon perusteella hyvin hoidetuksi kissaksi käyttäytyi aivan liian lutuisesti ja kiintyneesti. Suupalan jälkeen lähti selkeästi etsimään lepopaikkaa ja käyttäytyi aivan kuin oli kotonaan. Persialaisen maton kulmalle valopilkulle nuolemaan tassujaan ja sihen oikaisi niin somasti nautiskellen jokaisesta rapsutuksesta. Kahvipöydän alle matolle olisi myös mielellään oikaissut lepäämään. Terassin oven jo valmiina oleva kissaluukku tuli sille tutuksi, mutta kun sen lopuksi lukitsimme, jäi kaveri pitkäksi aikaa siitä kaihoisasti kurkistelemaan ja viipyi ainakin tunnin toiveikkaasti oven lähettyvillä odotellen. Yritin olla näyttämättä itseäni tarkistaaessani välillä, olisiko jo lähtenyt. Jos sattui näkemään minut tuli heti ikkunan alle anelevasti naukumaan. Voi kuinka olisinkin niin mielelläni ottanut moisen kissan, mutta jonkunhan se oli, enkä voinut sentään liaaksi kotiuttaa vierasta kissaa kotiimme. Jäi kuitenkin mietityttämään miksi kissa oli niin luottavainen, eikä meinannut lähteä. Olikohan eksynyt, kadoksissa? Olikohan ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa saanut muonaa ja huomiota? Aivastella tirskauttelikin välillä, nenu oli vuotavan oloinen.

Ajattelin, että jos tulee toistamiseen naukumaan terassille seuraavina päivinä niin otan hoiviini ja laitan lappusia naapurustoon löytyneestä kissasta. Kaihoisasti olen kurkistellut terassille tapauksen jälkeen. Ei näkynyt eilen, ei tänäänkään. Hyvä tietysti niin, jos kotiinsa on löytänyt. Lasten kanssa ostarilla hipelsin kissanhoitotavaroita eläinkaupassa. Tuttavaperhe tarjosikin jo pian muutomme jälkeen pientä kissanpoikaa meille, eli olisihan sellainen odottamassa, mutta... Ne kanitkin kyllä riittäisi. Se olis vähän niin kuin joko-tai-valinta, ja vaikea valinta sitten onkin. Mieskin pitäisi lämmitellä ajatukseen. Onhan meillä se mahdollinen hiirionkelmakin..

--

Sunnuntaille olimme kutsuneet entiset naapurimme kylään. Mukava todeta, että yhteys ja ystävyys säilyy muutosta huolimatta. Syvällisiäkin tuli keskustelua ihan luontevasti. Tekemäni ruoka ei tällä kertaa onnistunut. Jotenkin kuivahti. Otin epäonnistumisen kuitenkin tällä kertaa vastaan suurempia panikoimatta. Eri asia jos olisi palanut pohjaan tai vastaavaa. Syötäväkelpoista oli ja tyydyttivät vieraat sentään nälkänsä sillä, mutta uutta satsia ei tarvinnut täytellä tarjottimelle, ja kyllä emäntänä tiettyjä signaaleja tarkkailin. Mutta noin sosiaalisesti päivällinen oli hyvinkin onnistunut. Ei siis aina ruoastakaan kiinni aterian onnistuminen.

--

Asettaessani raikastinta vessanpönttöön, tokaisi sivusta seuraava tyttö: "Nyt on pöntölläkin walkie-talkie!"

--

Tämä flunssa vie voimat. Aamulla ei meinannut äänihuulet aueta. Räkää tulee niagarana. Eilen satua ääneen lukiessani ei meinannut onnistua edes hengittäminen (vauvan puristamien keuhkojen lisäksi vielä tämä flunssa). Lapsi pyysi isää lukemaan saman tarinan uusiksi minun jälkeeni. Ei tainnut äidin kitulias maratooniluku kelvata tällä kertaa. Ulkoileminen on tässä kunnossa vastenmielistä.

--

Naapurisetä tarjosi pussillisen seifileitä. Verkkosaalis oli ollut tällä kertaa runsas niin että naapureillekin ritti. Otin kiitollisena vastaan. Valmiiksi perattua ja leikattua tuoretta kalaa, wau. Tänään paistoimme fileet voissa, sitä ennen olimme pyöritelleet munalitkussa, jauhoissa ja mausteissa. Lapsillekin maistui kala, mikä on harvinaista (lukuunottamatta kalapuikkoja). Ei mikään voita tuoretta saalista suoraan merestä. Nyt tuntui konkreettisesti että asumme meren äärellä.

Tulitintit ja sen sellaiset

Tyttö heräsi ja kampesi syliini sohvalle. Katselimme ikkunasta alkanutta lumisadetta. Ulkoa kuului erikoinen linnun ääni. Tilitonttu! Hihkaisi tyttö tietävästi.

Kati innoitti ottamaan kiinni vanhasta ei niin vakavasta mutta miellyttävästä harrastuksesta, jota tietysti mieluusti teen hyvässä seurassa kuin yksin. Olenkin jo kauan miettinyt lintukirjan ostamista tähän talouteen. Uudesta asuinpaikasta löytyy tietääkseni omat lintuseuransakin. Naapurien lintulaudoilla olen havainnut vierailevan jos minkälaista ja kokoista siivekästä. Noloa kun ei tunnista muita kuin niitä tavallisia, talitinttejä, punatulkkuja, varpusia. Usein on näkynyt isompaakin punertavarintaista lintua, joita en vain tunnista. Sen ainakin osaan sanoa, ettei tilhestä ole kyse. Joo, nyt tiedän hyvän lahjaidean tähän talouteen. Omat lahjapyhämme lähestyvätkin otollisesti. Eilen hankittiin lapsille piiloon pieniä yllätyksiä. Viikko vielä sitä ainaista utelua, että kuinka pitkä aika vielä...?

Kurkku kipeänä jo toista päivää. Eilen totesimme, että jotain hyvääkin siinä, ettei äidin ääni kanna yhtä hyvin kuin tavallisesti.

Ostarilla taisin olla hetken jotenkin tytön tiellä.
Tyttö kuuluvalla äänellä: Äiti, sulla on iso peppu.
Äiti siihen samalla mitalla provosoivasti, ja sulla suuri suu.

Iik, hiiri!

Kyllä siellä joku sittenkin on, siellä vintissä. Aikaisemmin kummastelimme pientä rapinaa vintillä/katossa, mutta päädyimme johtopäätökseen, että lumi se vain sulaa ja tipahtele katolla. Eilisten ja yöllisten äänien perusteella vaikutti lisääntyvästi siltä, että kyse on sittenkin jostain elävästä olennosta. Mies tuli makuuhuoneen ovelle kuultuaan herätyskelloni ja ilmoitti kiehtoutunut ilme kasvoillaan, että hiiriä siellä vintissä on. Yöllä kuului pientä tasaista rapinaa ja kipitystä mikä liikkuu yhdeltä puolelta toiselle. Loppuu, hiljaisuutta, ja taas myöhemmin sama toistuu. Tämä kai kuuluu myös tähän niin sanottuun omakotitaloidyllliin.

Totta puhuen, ei tuo minua kovasti säikäyttänyt. Täytyy jopa myöntää että tunsin jotain hellyyttävää ajatellessani niitä pieniä jalkoja ja uteliaita viiksikkäitä neniä (pitkälti myös eräiden blogistanissakin tunnettujen hiirien ansioista), mutta sitten irvistin ajatuksesta noiden viiksikkäiden jätöksistä ja tihutöistä. Mitenköhän on lasten avonaisten lelulaatikkojen laita.. Täytyy kurkistaa sinne tänään ja katsastaa ne ampiaispesätkin. Vähän jännittää kavuta sinne. Olen aikaisemmin vain kurkistanut sinne. Mies on aikaisemmin siirtänyt tavaroita sinne ettei minun ole mahani kanssa tarvinnut siellä keikkua. Mutta tänään aijon tehdä pienen seikkailun. Kyllä hiiristä jotenkin täytyy päästä eroon. Ristiriitaisia tunteita. En minä niitä haluaisi kuitenkin satuttaa. Olen kuullut "myrkystä" joka ei tapa, vaan saa hiiret vimmatusti janottamaan ja karkoittaa ne vesistöille. Että tällaisiinkin aiheisiin pitäisi nyt perehtyä.

Aamulla pojan taksille lähettäminen meni sujuvasti ja jopa iloisesti ilman suurempia hoputteluja. Jonkin ajan päästä kuuluu ulko-ovelta, ettei pysäkillä ollut näkynyt lapsia eikä taksia. Poika oli kääntynyt takaisin ja tietysti juuri sillä aikaa taksi oli käynyt kääntymässä. Oletettavasti. Hoputin nopeasti takaisin päin toivoen että taksi olisi myöhässä ja vielä ehtisi kyytiin. Poika oli ainakin ollut ajoissa paikalla, mutta tämä oli jo toinen kerta että oli kääntynyt takaisin kun ei ollut nähnyt muita lapsia. Heitin takin niskaan ja menin perään tarkastamaan asian. Tarkistin mennessä taksin numeron.

Toivottavasti nyt vihdoin meni perille se, ettei muista lapsista ja niiden poissaolosta kannata välittää. Kunhan odottaa niin taksi tulee kyllä aina, vaikka joskus vähän myöhässäkin. Lähetän matkaan aina tarpeeksi ajoissa. Myöhästyminen on tuskin koskaan mahdollista. Nyt olisi oiva aika ottaa se mummilta saatu rannekello vakituiseen käyttöön. Jos ei vielä viis yli näy taksia niin sitten saa kääntyä takaisin päin. Sovittiin näin. Katsotaan mitä kokemuksesta jäi tällä kertaa käteen. Tällä kertaa ei pysäkille uudestaan hoputtaminen auttanut vaan piti soittaa taksi paikalle. Taksikuskin kanssa vaihdettiin muutama ystävällinen selvittävä sananen. Niinpä, oli ollut vähän myöhäisessä ja poika oli luovuttanut odottamisen juuri niihin aikoihin kun taksi oli saapunut. Ja jostain syystä muita taksikyytiläisiä kuin poikani ei näillä korkeuksilla tänään ollut. Pääsi ihan etupenkille kuskin viereen kun takana oli täyttä. Lähti leveä hyymy naamalla, ei muistanut edes vilkuttaa. Kotona odotti hätääntynyt itkevä pikkusisko, joka oli verisesti loukkaantunut kun äiti ei ollut palanut nälän yllättäessä. Hohhoijaa, kriisiä toisensä perään, mutta nyt on rauha palautunut maahan. Pakkanen puraisi poskista tänään. Kirpeän aamutuulettelun perään olo oli oikeastaan aikas hyvä ja pirteä, parin kunnon niistämisen perään

Valentine's Day

Valkea saapui sittenkin, jo toissa yönä. Viima on kova eikä houkuttele ulos tukkapöllylle. Yöllä en minä enkä kumppaninikaan saaneet nukutuksi. Joka tuulenpuuskan yhteydessä rämisi jotain terassilla. Mies lopulta kipittämään ja poistamaan mölyn lähde. Lyö varpaansa pojan vasaroimaan lankkuviritelmään jäisellä terassilla (huom. tepsutteli paljain jaloin). Lasten lumikola se siellä liukui tuulen mukana. Tepsuttelee ylös, ähisee vieressäni että varpaaseen koskee. Yölamppu syttyy ja mies toteaa että aukihan se varvas on. Teippaukseen kylpyhuoneeseen. Aamulla huomaan punaisia kuusirpin muotoisia pieniä jälkiä askeleiden etäisyydellä toisistaan. Makarissa, eteisessä, portaissa, olkkarissa -väylällä terassi-makuuhuone. Niitä hinkkaamme pois aamutöiksemme. Pusu, hyvää työpäivää ja paranemista varpaalle.

Oli painalluksen päässä, että matka Helsinkiin kolmen viikon päähän olisi tilattu. Vain meille kahdelle ja sille ilmaiselle pienelle kyyitläiselle. Mutta syystä ja toisesta matka jouduttiin lykkäämään huhtikuulle. Viikonloppuloma olisi niin paikallaan ja veli-ikävä kumuloitu näihin suunnitelmiin. Kyllä se vielä saadaan tapahtumaan. Vinkiksi muillekin, Hki-Oslo välin lennot Blue1:llä nyt edullisia. Täälläkin oltiin se nähtävästi oivallettu.

Hyvää ystävänpäivää!

Lev i nuet

vent ikke til i morgen;

plukk livets roser i dag.

(Pierre de Ronsard)



Kjærlighet er i de aller fleste tilfeller

et resultat av gode middager.

(Chamfort)

Woman, mother; celebrate life and your powers

The obvious biological differences between the sexes

need not to be a cause for inequality or disunity.

Rather, they are an aspect of complementarity.

If the role of women as mothers is properly valued,

their work in nurturing and educating children will be

respected and properly rewarded.

It should also be acknowledgend that the child-bearing

role does not diminish one's aptitude for leadership,

or undermine one's intellectual, scientific or creative

capacity. Indeed, it may be an enhancement.


The woman has greater moral courage than the man;

she has also special gifts which enable her to govern in

moments of danger and crisis.

(Baha'i writings)

Ongelma-ratkaisuvintti

Pari isoa kakkakärpästä on mietojen säiden ansioista erehtynyt heräämään ja pörräämään yläkerrassa. Yksi eksyi neliön muotoisen maljayölamppuni sisälle, ja vangitsin sen sinne laittamalla kirjan päälle. Aamulla kurkistaessani oli se edelleen hengissä käsienpesuasennossa. Vintissä roikkuu katon rajassa rivi ampiaispesiä. Luultavammin tähän aikaan vuodesta tyhjiä, ja nyt mietimme miten saamme ne sieltä poistettua ennen uusien asukkaiden muuttamista keväällä. Ovat sen verran korkealla, ettei niitä yllä sieltä noin vain tipauttamaan ja jokin alusta pitäisi operaatiolle keksiä, koska vintin lattia koostuu vain irtonaisista lankuista joiden väliin vai hukata kaikenlaista sälää. Otamme mielellämme asiantuntevien ja asiantuntemattomienkin vinkkejä ja ideoita vastaa. Ei kiehdo ajatus kesän pörräävistä alikvuokralaisista vintissämme.

Vintti on muuten aika veikeä paikka muutenkin, ja oiva säilityspaikka kaikelle epämääräiselle tavaralle jonka haluaa pois silmistä mutta ei kokonaan pois olemasta. Lasten lelukokoelman perusteellinen karsiminen oli todella menestyksekäs veto. Ei ole tarvinnut liioin patistaa siivoamaan ja nalkuttaa sekamelskaisista huoneista. Eivät nuo myöskään ole kaipailleet heivattujen lelujen perään. Vaihtelu virkistää ja myöhemmin voi taas hilata ne alas ja laittaa muita leluja vuorostaan pois. Näin säilyy myös uutuudenviehätys jo vanhentuneissakin leluissa. Siis aivan superkekseliästä ja fiksua. Kyllä se ekstratila vaan ratkaisee monta ongelmaa. Yleisvaikutelma on niin paljon siivompi kun on kivoja salaisia piilopaikkoja haalitulle mammonalle. Kun vain säilyisi se muutossa vahvistunut matalampi rima nakata turhat pois - ja järjestys niiden ovienkin takana. Ostovimma onneksi pysynee vielä kauan kurissa realiteettien pakottamana.

Uudet ympyrät, uudet kujeet

Merkkipäivä tuli ja meni, hienot pyöreät tuli täytettyä. Ja fiilis? Ei yhtään sen vanhempi tai kummallisempi. Kriisistä ei toistaiseksi vihjettäkään. Merkkipäivän kunniaksi vedin tukan säkkärälle. Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen.

Kaksi tuparia uudessa kodissa jo pidetty. Nyt alkaa jo onnistua ihan tavallinen eläminenkin ja siitä osaa jo vähän nauttiakin. Ei oikeastaan hassumpi saavutus ensimmäiseltä kuukaudelta uudessa kodissa että kaikki on tässä vaiheessa jo suht kohdallaan ja etsimiään tavaroita jopa onnistuu löytämään niille tarkoitetuista paikoista. Outo tunne se, kun etsii jotain, eikä muista minne sen laitti, mutta kun etsii relevantista paikasta, löytyy se juuri sieltä. Pönkittää kivasti itseriiriittoisuuden tunnetta. Minä olinkin jo ajatellut tätä asiaa ja löytänyt sille ratkaisun.

Lapset kyselee kevään perään. Keväiseltä jo tuntuu, mutta selitä nyt lyhyesti se, että kevät tapahtuu näillä leveyksilla oikeastaan aika hitaasti, ja takapakkeja tulee varmasti. Kunnon pysyvää lunta ei olla nähty sitten marraskuun. Ruoho pilkistää ja jossain on jo kuulemma löydetty ensimmäisiä sinivuokkoja. Yöt ovat olleet tuulisia ja neljän seinän sisällä asuminen on vaatinut totuttelemista kun ei ole tottunut kokemaan luonnonvoimat välittömästi seinien ulkopuoella. Ensimmäisinä myrskyisinä öinä nukuin todella levottomasti pelkäen jokaisen kiivaammaan tuulenpuskan ravistaessa taloamme, että kohta lentää jotain ikkunoiden läpi. Nyt osaa jo olla jokseenkin pelkäämättä, mutta osaa se välillä edelleen herättää, ja samalla herää pikkuinen maharepussa ja alkaa vääntelehtimään.

Tänään muuten ensimmäistä kertaa joku ihan vieras kehui vatsaani ihanaksi pikku vauvamahaksi. Se lämmitti mieltä. Uusi arki lasten kanssa alkaa löytämään rakennetta. Käyn kahdesti viikossa tytön kanssa avoimessa päiväkodissa, ja kerran käytän tanssitunnilla. Toisin kuin veli, joka aloitti uudessa koulussa ja sai heti uusia kavereita, tytöllä on tuntunut vahvemmin se, että taakse ovat jääneet monet hyvät kaverit ja kiva päiväkoti. Uusi arki on ollut siis tämän kohdalla vaikeammin hakusessa, ja ikävän kyyneliä on vuodateltu muutama. Mutta eiköhän tämä tästä. Uusiin ihmisiin lähestyminen ei onneksi ole muuten onneksi niin vaikea juttu, ja alkaahan tuota uutta tuttavapiiriä noista uusista riennoista jo löytymään.

Mutkaiset tiet vuonon reunalla alkavat tulla jo tutuiksi ja nautin noista ajeluista suunnattomasti varsinkin kun sattuu olemaan hieno päivä kuten tänään. Tietä reunustavat kalliot ovat keränneet aivan mahtavat lasiset jääpuskurit. Meri näytti tänään erityisen siniseltä. Ei sille kai myöhemmin enää samassa määrin osaa hihkua, maisemaan kuin maisemaan turtuu, mutta en usko kyllä koskaan näihin maisemiin kyllästyväni.

Haettuani pojan koulusta kävimme syöttämässä kotisatamassa lintuja. Näyttää olevan tavallinen tapa viettää aikaa lasten kanssa pienessä "keskustassamme". Näkkäripaketti mukaan ja veden reunalle odottelemaan. Jo paikalle tähdätessämme näimme rannan vakio joutsenparin ja sorsaparven lähtevän seuraamaan suuntaamme. Kova loiske ja väpätys kävi nokkimisjärjestystä hakiessa. Joutsenet olivat valitettavasti paljon hitaampia onkimaan heille tähdätyt muruset, sorsat puolestaan paljon ahneempia. Ihailimme joutsenten vitivalkoista höyhenpukua. Niin kauniita, niin puhtaita. Mutta huvittava ääni niistä lähti. Sellainen hassu käheä murina ruokaa niille ojennettaessa. Jonkinlainen puolustussignaali kai.

Poskionteloita alkoi tänään aristamaan. Ei hyvä olo, jotain pöpöä pukkaa. Väsymys painaa nykyään varhain iltasella muutenkin mutta tämänhetkinen kivikuulan painoinen pää viestii jostain epätavallisemmasta tilasta. Olikin jo aika hidastaa vähän tahtia, viestii raihnainen kehoni.

--

Vanha rakas tuttu liittyi meidän "trendipellejen" joukkoon. Oikein mukava yllätys.

Jäkätystä

Nyt tekee mieli jäkättää. On tunne kuin kotiin olisi tungeuduttu. Kaksi kummajaista työntyivät sisään myymään lasten tietosanakirjasarjaa. Toinen kummajaisista oli ihan hiljaa koko ajan, taisi olla päällekäyvän tyypin opetuslapsi. Osasivat strategisesti olla kertomatta täysin millä asialla olivat jotta saisivat jalan oven väliin ja jättäisivät selitykset myöhemmäksi. Huijui on kylmää, juteltaiskos sisällä. Karvat nousivat jo siinä vaiheessa pystyyn ja kissankynsiäni liikuttelevat lihakset varautuivat raapaisuasemiin. Miehet löysivat istumapaikat ilman tarjousta. Itse en vitsinyt istuutua ennen kuin minua pyydettiin istumaan. Ihan hassu tilanne, omassa kodissa. Lapsia tietysti kiinnosti kovasti yllätysvieraat ja meinasivat ottaa puhepaikan kunnes minun piti hiljentää heidät. On se kumma ettei voida myöntää millä asialla ollaan. Ei, tietosanakirjoista ei kuulemma ollut kyse, ihan uniikki tietopaketti. Yhteistyö koulujen ja median kanssa toistettiin useaan otteeseen. Ei, ei oltu myöskään mikä tahansa kaupallinen kirjaseura. Ottakaa tai hävetkää huonoa vanhemmuutta ja suuren lasten sivistämismahdollisuuden väistämistä. Hyvin osasivat asiansa. Siinä vaiheessa kun hinta ja ostotapa tuli puheeksi ja ilmoitin, etten tällaista päätöstä tekisi yksinäni ja mielelläni miettisin asiaa (nii-in, olisi pitänyt karistaa kaverit jo ensikättelyssä, ei ennen sitä kättelyä, jonka edelleen haistan käsissäni), tehtiin minulle tomerasti selväksi, ettei miettimismaikaa ole, että erämaksutapa ja kyseinen kuukausimaksu ei velvoittaisi minua keskustelemaan mieheni kanssa, itsenäisenä ja fiksuna äitinähän tekisin oitis moisen päätöksen, vaihdoin teeskentelevästä jokseenkin kiinnostuneesta vaihteesta puolustuskannalle. Siinä vaiheessa kun mies käyttti sanaa "gubben" ("ukko") sovinistisessa mielessä miehestäni ja oletti omiaan meidän neuvottelutaktiikoista, annoin hänen tietää, että "ei, tässä perheessä neuvotellaan kyllä ihan joka asiasta, etenkin kun kyse on rahasta, ja että "ukko" sattuu jopa olemaan kotona (teki työpäivää onneksi kotona), ja sittenpä yhteistuumin haettiin ukkokin palaveriin. Onneksi ei tämän jälkeen kuokkavieraat kovin kauan enää viipyneet. Kohteliaasti mutta suorasti teki rakkaani heille selväksi, että tämä ei ole meidän tapamme tehdä moisia hankintoja. Vielä jaksoivat vakuuttaa, että mahdollisuus jää sitten siihen, ei voi ottaa jälkeen päin yhteyttä ja tilata. Eivät taktisesti ottaneet vastaan eikiitosta. Jopa ironisesti jättivät sellaisen vaikutelman, että joko otat tai tulemme kiusaamaan uudestaan kenties toisen ihmisen kengissä ovelle myöhemmin taas uudestaan. Miten paljon sontaa ja aggressiivisuutta voikin mahduttaa mukamas sivistyneeseen ja rauhalliseen kanssakäymiseen. Kun vihdoin sain suljettua oven ja lukittua sen huokaisin helpotuksesta. Pesin käteni, mutta edelleen koen haistavani tupakanhajun miehen käsistä. Edelleen on sellainen olo, että työntyivät sisään ilman suostumustani. Mutta yhtään en ota edelleenkään itseeni niistä vihjailuista kuinka ainutlaatuisen tilaisuuden väistimme. Voi hyvät ihmiset, antakaa ihmisten valita itse tiedon lähteensä ja tiedonhakumenetelmänsä, ja hyvät myyjäihmiset, oppikaa ottamaan ei einä, ja jättäkää ne happamat syyllistävät ilmeet, ei ollenkaan ammattimaista käytöstä. Onneksi olen tarpeeksi sivistynyt tiedostaakseni tämän vapauden, ja suuri säälini sekä myötätuntoni niitä äitejä kohtaan joiden oven väliin moiset myyjät saavat jalkansa ja eikiitoksistaan joutuvat potemaan syyllisyyttää ja pakottautumaan vastentahtoisesti ostosopimukseen. Kerran aikaisemmin olemme ostaneet yhden lasten kirjasarjan ovimyyjältä kun rahapussi ei ollut niin tiukalla ja myyjä oli jopa suht miellyttävä. Liian vähän on kuitenkin kirjasarjaa tullut käytettyä. Kyllä ne yksittäiset kuluneet ihan erikseen hankitut mutta moneen kertaan selailtut kaksikantiset ovat ajautuneet helpommin lasten käsiin kuin hyllyssä kiiltelevä hieno kirjasarja. Jos mitään tästä kokemuksesta jäi käteen niin se on entistä pidättäytyneempi suhtautuminen moisiin oveltaovellemyyjiin. Todella epäilyttävä ja mielestäni epäeettinen kaupittelutapa. Ovelta karkoittaminen oli aika hankala tehtävä kun eivät tehneet asiaansa edes kunnolla selväksi ennen sisälle työntymistä vaikka oletin pommittavani aikamoisella kysymyssarjalla. Miehenikin mielestä kaupittelijan "sosaaliset antennit" olivat ihan hukassa pyrkiessään keskustelemaan miehen kanssa. Hyi helvetti, yksi niitä harvinaisia hetkiä kun usko ihmisyyteen vaipuu nollalukemiin. Harvemmin annan ihmisten niin käydä hermoilleni, ja kun reagointiin olisi tarvetta, liian harvoin tulee juuri noina hetkinä ilmaistua itsensä oikealla suoralla tavalla. Luulin yrittäväni, mutta huti tuli. Kai tässä tapauksessa olisikin tarvinnut järevämpiä keinoja.

Pahoitteluni megavalituspostauksesta. Seuraavaksi toivottavasti aurinkoisempiin aiheisiin.