Vaihteeksi hyvä päivä. Jaksoin ja olin hyvällä tuulella. Pojalla oli ohjelmaa koko päivälle, koska eilen sovittiin kaverin äidin kanssa että saa olla kaverin luona koulun jälkeen ja mennä treeneihin kaverin kanssa. Minä ja tyttö taas teimme pienen metsäretken. Tonnikalavoileipiä ja juomaa koriin ja metsäpolulle seikkailemaan.
Ottaa kieltämättä jalkoihin pienempikin lenkki, mutta metsän polku jalkojen alla ja jatkuvasti muuttuva maasto on vain ihanteellisempi tallustelupohja kuin esim. asfaltti. Ei pakota samalla tavalla paikkoja kun lihakset ja nivelet saavat jatkuvasti vaihtelua. Ja kyllä se vihreys osaa piristää. Onnellisena hivelin hienoja saniaisrykelmiä ja kuusiin ilmestyneitä tuoreita havuja. Saniaiset ovat todella kauniita kasveja. Mitenköhän saisi saniiaisen kasvamaan luonnollisesti omassa pihassa, mietin. Onnistuisikohan "lainata" metsästä ja uudelleen istutus pihaan? Minua on vähän kiehtonut ihan paikallisten hienojen lajikkeiden istuttaminen omaan pihaan, mutta aiheesta minulla ei ole kyllä minkäänlaista tietoa tai kokemusta.
Me hömpät pysähdyttiin syömään parin minuutin kävelymatkan päähän määränpäästämme, jonka sijainnista emme olle viellä varmoja. Autotien varrella oleva pysähdyspaikka pöytäpaikkoineen, vessoineen ja hienoine näköaloineen. Kerran viime vuonna siellä piknikoimme, emmekä olisi silloin voineet kuvitellakaan asuvamme vuoden päästä kävelymatkan päässä paikasta. Tein tytölle voikukista seppeleen. Siitepöly ja sen keltainen väri tarttuivat hienosti lappuhaalarieni etumustoon.
Tänään olen myös hoitanut itseäni, sekin taitaa olla syynä iloisempaan mielialaan. Olo ei ole ollut kovinkaan hehkeä viime aikoina. Tukka ei tottele, eikä säärikarvojakaan yllä helposti enää ajelemaan.
Siistin saksilla yhä omituisemmaksi ja vaikeammin fiksattavaksi kasvanutta kiharaani. Jossain vaiheessa luulin jo pilanneeni koko tukan, mutta sain onneksi epätoivon kuriin ja saksittua epätasaisuudet pois. Hassusti suoristuneet ja kasvaneet niskavillat leikkasin pois. Lopputulos paljon keveämpi ja kiharat pääsivät taas oikeuksiinsa. Että siinä haircut-blogia kerrakseen.
Ja nyt siirrymme meikkibloggailuun kun vielä itsehoitoaiheessa ollaan.
Metsästin ostarilla puuteria. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi yksi hieno parfyymi- ja meikkikauppa jollaisissa harvemmin teen kyseisiä hankintoja. Tyydyn yleensä halvempiin tuotteisiin ja hankin ne jostain vaatteita sekä meikkejä myyvästä putiikista. Tiesin, että myyjä tulisi pian tarjoamaan apua, mitä en yleensä pyydä meikkiä hankkiessani, mutta tällä kertaa antaudun mieluusti asiantuntijan käsiin. Kaupitteli tietysti kovasti kalleinta merkkiä. Avasi Chanelin puuteriuutuuden jossa oli kolme sävyä ja selosti jotain sekavaa väripaletin ominaisuuksista ja hienon kokonaisuuden luomisesta. Ööö, olen tottunut kyllä ihan yhteen värisävyyn. Hintaa udeltuani päädyin etsimään jotain kohtuuhintaisempaa. 300 kruunua mistään puuteripakista kyllä maksa. Ehdotin IsaDoran tuotteita, jonka olin onneksi ehtinyt bongata edullisempana merkkinä ennen myyjän hyökkäystä, ja löytyihän sieltäkin onneksi minulle sopiva sävy, tummemmasta päästä.
Myyjä siveli käden selkääni ja molempiin poskiini eri sävyjä ja kertoi mielipiteensä, mikä sopi minulle. Luotin hänen arvioonsa, ja oikeastaan siinä vaiheessa jo nautin koko shoppailusta. Välillä kiva saada laatutuotetta ja asiantuntijan vinkkejä. Kovasti kehui rusketukseni sävyä. Minä taas kainona kerroin, että sävy taitaa olla aika vahva raskauden takia, ja nenälle ilmestyneet selkeät pisamat myös menevät raskauden piikkiin. Ei, tosi hieno väri sulla. Tuntui kivalta saada vähän kehua. Itseasiassa olen jo tykästynytkin noihin pisamiin, vaikka alussa ne muutamat hassut pisamat näyttivätkin oudoilta. Nyt niitä kuitenkin on auringon ansioista tullut semmoinen hyvä kokoelma, että ne voi tunnistaa pisamiksi. Lapset kutsuvatkin minua välillä Peppi Pitkätossuksi.
Poika palasi hyväntuulisena kotiin. Juteltiin tovi kaverin äidin kanssa. Ihmisessä on jotain oikein sympaattista, kauniin vaatimatonta, positiivista. Pitää joskus kutsua koko perhe kylään.
