Itseriittoinen pahvi

Maaseutuidylli kutsui maatilaretkelle avoimen päiväkodin kanssa. Ajelin keulassa mukamas seudun jotensakin tuntevana mutta johdin ihan väärään paikkaan. Harhautumisen syynä oli kuitenkin loppujen lopuksi paikan nimen väärin tulkitseminen. Tunsin nimen asuinalueena, en kuitenkaan sen pääkohdetta, "vuorta", jonka alla todellakin määränpäämme sijaitsi. Tyttö pääsi ensimmäistä kertaa harjaamaan hevosta, mikä olikin päivän kohokohta.

Yksi niitä päiviä, jolloin on kokenut tekevänsä sitä, miksi koko rumbaan ryhtyi. Aloittaneen, havainnoineen ja selittäneen jotain olennaista. Ja mikä tärkeintä, sytyttäneen oppimisen kipinän jossain hyvinkin tärkeässä asiassa. Pieni tyhjä kirja, värikynät ja symboliset pienet kuvat tekivät tehtävänsä.

Yksi niitä päiviä, jolloin väsymys ja harhaileva ajatus teki semmoisen kepposen, että löysin itseni hakemasta postia toista kertaa laatikolta ja nauravani sille naapurin kanssa. Iltapäivä meni kuin hitaassa filmissä. Yritin rentoutua tv:n ääreen, mutta vauvan levoton uni vei ulos vaunuja heijaamaan toistamiseen. Heijaamisliike jäi jotenkin päälle ja huomasin sohvalla syödessäni heijaavani lautasta avoimella kädelläni ja toisen käden lusikoivan. Ei ollut niitä fiksuimpia hetkiäni, ei.

Vain onnellinen

Sateen rapinan säestämää yötä seuraa aurinkoistuva aamu. Muuttuvan sään varalle koululaisella pakataan monta pussukkaa kouluun mukaan. Kas, seuraavaa rientoa pienempien kanssa suunnitellessa huomaamme koululaisen unohtaneen penaalin kotiin. Viemme matkan varrella sen välitunnilla t-paidassa huitelevalle koululaiselle.

Avoimessa päiväkodissa paistetaan tänään omenapiirakkaa syksyn tuoreista omenista. Makea omenantuoksu leijuu huoneistossa ja saa veden herahtamaan kielelle. Huomaan tekeväni iloisena tuttavuutta jos kenenkin ihmisen kanssa. Kielitaito ja eri kulttuureihin tottunut olemukseni yllättää minut heränneelle oma-aloitteisuudella, vaihteeksi sujuvalla kanssakäymisellä aikuisten ihmisten kanssa. Sellaista onkin päiväsaikaan vähän kaivannut.

Tyttö viihtyy toisen ikäisensä kanssa ja hihkuu uudesta ystävyydestä. Hetkeksi hihkuminen muuttuu mielipahaksi kun toinen onkin keksinyt muuta tekemistä. Koetan vakuuttaa, ettei kaveri ole unohtanut häntä, puuhastelee vain muuta. Omenapuusta tulee heidän seuraava kohtaamispaikkansa ja kiipeäminen vie huomion uuteen määränpäähän. Vauvaa nukkuu pitkään ulkona vaunuissa, talosta katsoen ensimmäinen vasemmalta pitkässä kärryrivissä. Parissa muussa vaunussa taidetaan heräillä taikka pinnistellä huonon unen tulon kourissa hytkymisen perusteella. Hyttysverkon toisella puolella painautuu tarrasukallinen jalkapari verkkoon ja huhuiltuani kärryyn paljastuu pienen kaverin naama ja siinä oleva pirullisen söpö ilme. Lastenhoitaja etsii epätoivoisesti samaisen pojan unirättiä, eli heräämisestä ei olekaan kyse.

Jääkaappi ammottaa tyhjyyttä. Iltapalaksi saadaan kyhättyä kuitenkin mieltä piristäviä ja suussa sulavia lättyjä, viimeisestä maitotilkasta. Isä hakee jääkaappiin tarkasti laatimaani listaa seuraten täytettä. Jääkaapin päällä esikoisen kirjoittama lappu: "Lucas, älä pulauttele". Iltapesujen jälkeen vielä nopsaan läpi unohdettu lukuläksy. Ajatella, poika osaa jo lukea ja kirjoittaa. Koulupäivän ja treenien päätteeksi kävi suihkussa kuin iso mies konsanaan.

Istun laverisohvalla imettämässä vauvaa ja hymyilen selittämättömästä syystä katsellessani vaatekaappia tonkivaa miestäni. "Miksi hymyilet?" Hymyni heijastuu hänen kasvoilleen. "Taidat vain olla onnellinen". Ilman "vain" sanaa, mutta kuitenkin sen kanssa. Tänään halituttaa, rakastuttaa, kaikesta rumbasta huolimatta. Ja sen takia.

Olla ja puuhastella

Flunssasta aletaan toipumaan ja yöt alkavat olla siedettävämpiä. Vauvakin on ollut enemmän rinnalla tukkoisen olonsa takia ja yöt olleet aika levottomia. Makarin uudelleen sisustus jo pelkästään uusilla verhoilla, päiväpeitteellä, koristetyynyillä ja taululla teki ihmeitä. Huoneessa jopa nyt viihtyy ja jaksaa viettää aikaa sen sijaan että siellä hoituu se pakollinen lepo, jonka nykyään toivoo hoitavansa mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti. Vauva-arkeeni on aina kuulunut se, ettei nukkumaanmenoa ole odottanut kovinkaan ilolla, koska tietää sen yöllisen häslingin. Toivoo vain, että saa jotensakin tikattua rikkinäiset unenpätkät ns. levoksi. Pisimmän unenjakson saa nykyään sillä, että menee jo pian vauvan nukahdettua nukkumaan yhdeksän kymmenen välillä. Hyvässä lykyssä seuraava herätys on puolen yön tienoilla tai jopa vähän myöhemmin. Onneksi vauvan saa jo syötön jälkeen heivattua pinnariinsa ilman suurempia protesteja, jotta saa nukkua vähän leveämmin eikä jumittaa niskoja yhdessä asennossa läpi yön.

Tytöllä on onneksi ollut päivisin tekemistä kun naapurien lapsen lapsi on ollut leikkikaverina. Aurinkoisina päivinä olen tuskin nähnyt lapsia sisällä, ja kun sään tai seuran puutteen takia ovatkin touhunneet sisällä, niin on kieltämättä ollut rauhallisempi olo kun pesue on siinä lähellä hyvässä seurannassa.

Eilen oli vähällä tapahtua jotain vaarallista, kotona, sisätiloissa, alkujaan mukavassa ja rauhallisessa tilanteessa. Esikoinen joutui vakavaan puhutteluun. Puhuttiin luottamuksesta. Otettiin itsekontrolli ja riehumisen mahdolliset kohtalokkaat seuraukset vakavaan käsittelyyn. Onneksi ei ehtinyt sattua mitään. Onneksi satuin näkemään tapahtumakulun tarpeeksi ajoissa.

Edelliset päivät ovat olleet jopa kesäisiä. Uskalsin päästää eilen puput kirmailemaan nurmikolle. Nälkäisinä eivät kuitenkaan kirmailleet suin päin pois pihasta vaan jäivät hurmioissaan mussuttamaan tuoretta ruohoa. Pari kertaa piti koppasta syliin ennen metsän syvempiin lehdikkoihin katoamista, mutta onneksi eivät säntäilleet suin päin minnekään niin kauan kuin takana oleva valvoja ei panikoinut liikkeillään. Tähän piti treenata lapset. Kun häkki oli putsattu ja puput sinne palautettu, näkyi niistä, että olivat saaneet kiitettävästi liikuntaa. Hyppelyn jälkeen oikaisevat mieluusti koipensa suoriksi ja lepäilevät kyljellään.

Tänään sataa ja on sumuista. Viereen pöllähti juuri kaksi pientä siivekästä, kruunupäistä ja taikasauvallista tyttöä. Poika menee tänään koulun jälkeen kaverille ja sitten treeneihin. Saa hakea vasta puoli viideltä. Illaksi saattaa tulla vieraita. Päivän suunnitelmissa ei sen kummempia. Ehkä pyöräytän pellillisen muffinsseja jossain vaiheessa. Tänään olen aivan täysin sujut sen kanssa, ettei tarvitse tehdä mitään suuresti aivoja kuluttavaa. Olla ja puuhastella, siinä lepää nykyhetken ilo ja nautinto.

Tehokasta kierrätystä

Kevyempi olo. Hamppukiharat saivat lauantaina kyytiä. Tuloksena kevyt lyhyempi kampaus, johon olen oikein tyytyväinen. Esikoinen ei ollut kovin vakuuttunut nähdessään printtaamani tyyliehdotukset ennen kampaajalle lähtöä, mutta äiti tunnistettiin kuitenkin omaksi hoidon jälkeen, ja sain jopa kehujakin jälkeen päin. Paikallinen kampaamo muuten kerää hiusroskan läheiselle omenapuuviljelmälle. Hiukset laitetaan sukkiin tai kangaspussukoihin ja roikkumaan puiden oksille niin että ihmisenhaju pitää linnut loitolla sadosta. Ollapa oikein tyytyväinen hapsujeni kohtalosta.

Hauska myös todeta se, kuinka kielitaito on parantunut tässä vuosien varrella siihen pisteeseen, että kampaajan kanssa voi käydä täysin rentoa keskustelua, ymmärtää tapasanontoja ja käyttää niitä itsekin maustaakseen keskustelua. Jossain vaiheessa se oli vielä sellaista tönkköä hymistelyä. Oli halu kommunikoida mutta kun ei perhana osannut ilmaista itseään muuta kuin noloilla joo tai ei-lausahduksilla. Elokuussa tuli muuten täyteen 9 vuotta Norjassa asumista.

Atshuu!

Flunssa iski, voi yök tätä olotilaa. Ei voi sanoa, että immuniteetti olisi näillä yöunilla mitenkään hääppöinen, ei liioin mahdollisuus levätä ja hoitaa itseään. Pikkuisen pukkaa itsesääliä. Kuka mua hoitaa? Nyyh. Siippa on kyllä ollut sympaattinen ja haleja ja lohdutusta saan, mutta päivän velvollisuuksista ei voi oikein mitään poistaa, eteen päin on jaksettava paahtaa, vaikka pää painaa, nenä vuotaa ja huonosti hengittää. Jos ajattelen tukkoista nenääni ja tukalaa hengittämistä liikaa, iskee paniikki, että hengitys loppuu. Jos on jotain jota pelkään, niin se ei ole kuoleminen itsessään, vaan tukehtumisen tunne. Epämukavuuden huipennus olisi omaan räkäänsä tukehtuminen. Kaikkea sitä ikävyyksissään murehtii.

Osallistuttiin vauvan ja tytön kanssa paikalliseen pienten lasten kerhoon. Vauva ei ollut enää joukon pienin. Pienin oli 4-viikkoinen, meidän poju jo pian kolme kuukautta vanha. Tytöllä oli tänään kauden ensimmäinen tanssitunti. Sain viimeisteltyä makarin verhojen helmat. Seuraava hankinta olisi uusi päiväpeite parisänkyyn. Olen aloittanut makarimme uudelleen sisustamisen. Näin pikkuhiljaa, jokunen hankinta per tili. Sinisestä olen siirtynyt vaaleampiin sävyihin. Kun ompelukone oli nyt pystyssä, tekaisin samalla vauvalle pari pussilakanaa. Esikoisen vanhoista verhoista. Tuli oikein nätit nalleaiheiset.

Nenäliinapaketteja kuluu vauhdilla. Jos joku luulee, että olen siisteyden ja naisellisuuden esikuva (hah, ihan kuin uskoisin että luullaan!), niin tässä teille särö kauniiseen kuvaan. Minä ole pyyhkinyt nenäni paitaan tänään useamman kerran, enkä todellakaan vahingossa. Mieluummin näin kuin välittömän nenäliinan tarpeessa (mutta sen puutteessa) nenän valuttaminen kodin pinnoille tai rakkaitteni päälle. Välillä kiidän talouspaperirullalle tai nenäliinapaketille, mutta se on jo liian myöhäistä. Lämmin suolaliuos valuu suuhun ja sitten aivastuttaa aivan vimmatusti.